Siirry pääsisältöön

Hiihto tähtäimessä!


Paljon on tapahtunut tänä syksynä, elokuussa kävin Islannissa ja Virossa, syyskuussa Tanskassa, lokakuun lopussa Göteborgissa. Viikon päästä pitäisimatkailla viikoksi Pietariin..koulun merkeissä! Mutta, sitten Joulukuussa pitäisi vaan keskittyä reenaamiseen ja pitäisi ostaa monotkin ASAP.

Olen satunnaisesti käynyt spinning-tunneilla, juoksemassa ja tehnyt jalkareeniä. Syyskuussa minulla nitkahti olkapää ja se on oireillut siitä lähtien, punneruksia ei pysty tekemään ja muutenkaan paidan riisuminen saattaa olla ajottain täyttä tuskaa.

Tällä viikolla kävin sen kanssa röntgenissä ja ensi viikolla ultraäänikuviin.Toivottavasti olisi vaan jokin tulehdus, mutta olen kahdet kuurit jo syönyt eikä kivut oo poistunut. Not nice.


Syyskuussa tosiaan aloitin koulun ja työt jatkuu edelleen siinä ohella. Ensi kesänä tulen pelamaan pesäpalloa naisten suomisarjassa, mutta maaliskuun lopussa pitäisi mennä Pogostan Hiihtoon..hiihtelemään, olen viimeksi hiihtänyt varmaan KUUSI vuotta sitten... Mutta, otin haasteen vastaan ja siinehän on mentävä!

Nyt olen jättänyt ruokavaliostani turhia ruoka-aineksia pois ja keskittynyt perusruokaan ja ravintoon sekä tehnyt pitempää juoksulenkkiä, kun kokonaisreeniä on vaikeata tehdä, ja olen tällä hetkellä sitten keskittynyt enemmän alakroppaan. Toivottavasti kuulen pian, mitä olkapäästä löytyy ja miksi se oireilee vieläkin näin pitkään tapaturman jälkeen.. koska ei siihen oikeastaan paljon mitään käynyt, se "vaan nitkahti"


Olen aika hukassa tuon hiihtoohjelmani kanssa, mutta pohdiskelin sitä, että siihen on aikaa ja paras tapa aloittaa on lähteä PK-reenillä, PK=Peruskunto, Pohjakunto, ParannusKeino. Joulukuun puolessa välissä sitten pitempää lenkkiä ja monipuolisempaa reeniä. VK-lenkkejä, ja Nopeusvoimaakin kehitettävää. Ja hiihtotekniikkaa.

Onneksi pesiksen kautta tulee paljon monipuolista reeniä, jos nyt vaan pystyy täysipainotteisesti niitä tekemään, mutta sitten soveltamaan, jos ei pysty ;)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

It will be alright.

Pelasin kerran jalkapalloa. Minulla oli vielä sinä aamuna kaikki hyvin. Lämmittelin lihakseni, kävin aamulenkillä.. Oli kesä.. Aurinko paistoi.  Oli yhdeksäs kesäkuuta ja vuosi oli 2012. Viikkoni kohokohta. Jalkapalloturnaus. Viisi peliä. Ensimmäinen peli alkoi, pari kosketusta , sain pallon ja olin juurikin syöttämässä sitä, polveni oli hieman koukussa, koholla, irti nurmesta. Vastustaja juoksi päin ja ihanku yli polven. Polveni vääntyi ulospäin, napsahti ja minä makasin nurmen pinnalla ja huusin kivusta. Huusin ja itkin, niinku en olisi ennen ikinä kipua kohdannutkaan. Kipu oli todella kova, ettei sitä olisi pystynyt edes millään kuvittelemaankaan.  Epäilin , että lumpio on mennyt pois paikoiltaan tai jotain muuta kamalaa. Nopeasti joukkueen valmentajat pelaajineen siirsivät minut kentän laidalle, rauhoittelivat, nostivat jalat koholle, laittoivat kaksi kylmäpussia molemmille puolille polvea ja siteen päälle, mikä pitelisi kylmäpussit paikoillaan. Si...

Curiosity in me

Hello, namaste ja tervehdys! Jatkossa edesottamuksiani voi seurata osoitteessa www.curiosityinme.com - opinnot ja satunnaiset matkat sekä työt täyttävät suurimman osan arjestani. Kirjoittaminen on pöytälaatikkotasolla vähintäänkin mukavaa puuhaa, jolla voi purkaa omia ajatuksia sekä kertoa kokemuksista. Päiväkirja jatkuu ja opinnot jatkuu.

"Expressing fear can be an act of courage."

Fear starts at the point when control stops. Control. We love to have control in our lives. We want to control some aspect in it. It might be food, relationships, and looks; etc. Everyone wants to have control over something - school and doing your homework daily is one way of having control over something. I have huge fear – fear of driving. I lost control of my car on one sunny, but slippery winter day. I was really terrified because the car was going up to 80 km/h. Car started going on the left, over the disjunctive strip. At the last moment I really tried pulling the steering wheel to the right, and then it started going on the right and spun over the roof 3 times and stopped. The most terryfing moment in my life – I was mainly concerned about the car because I survived. Afterwards I’ve realized how lucky I was to get out of this accident alive. Happy to be alive, although I feel bit sad about the car, but a car is just a piece of metal and plastic. Nothing more, nothing less. Pers...