ultimate randomness.

Soulmate . Hän, joka ymmärtää sinut jo puolesta sanasta ja hän, joka lohduttaa ja tarjoaa lohduttavaa olkapäätä kun sitä kipeämmin tarvitset. Minulla oli täydellinen Soulmate Monien Vuosien ajan. Hän sai hymyilemään, hän sanoi kaiken mitä tarvitsi. Huolestuin kun en kuullut hänestä lähes vuoteen mitään, pyörin sängyssä ja otin yhteyttä häneen tuttuihin kyselläkseen mihin hän on hävinnyt. Lopulta sain taas yhteydeni häneen. Hän on se jonka kanssa juttelin öisin kahdelta aamukuuteen. Hän oli ainut webkamerassani, ainoana työpöydällä. Korvaamaton kaveri, josta tulee tunne, että olisin tuntenut hänet koko ikääni. Hän on tavallaan se vanhempi sisarus, jota olen aikoinaan ikävöinyt. Puuttuva pala, joka tekee elämästäni ehjempää. Ajoittain kalvaa pieni ärsytyksen tunne kun hän ei ole enää sillä tavalla läsnä elämässäni vaikka mietin häntä usein. Oltiin samankaltaisia, samanhenkisiä. Samalla lailla ajattelioita. Samasta kaupungista lähtöisin. Antaisin mitä vaan siitä, että voitaisiin mennä k

Näin taas painajaisia. Näin painajaista siitä et menin sinne tenttiin enkä ollut lukenut. Tenttikirjana oli jokin "Kuolemantuomitut" tai joku vastaava. Sanoin sille tenttanaattorille etten tuu tenttiin ku en oo lukenut ja koitin vielä miettiä et mitä hän vois kysyä. Sanoin että ihan sama tuunko vai en ku en osaa paperille raapustaa muuta kuin hirttoköyden, -silmukan ja ihmisen roikkumassa siinä. Ja että he tapettiin korruption varjelemisen takia. Tenttanaattori suuttui mulle ja repäsi minulta pois erään vihkon jonne tunneilla tykkäsin kirjoitella ja jossa oli kaikki aamuiset tajunnanvirtani. Hän näytti sitä vihkoa muille ja koulun henkilökunnalle. Sanoin, että mun vihko ja mun ajatukset, eivät ne kaikille kuuluu. Sitten huusin, että ei musta ole tähänkään kuitenkaan kun en saa ikinä mitään tehtyä ja antakaa mun vaan olla. Mun elämä mutta en jaksa elää sitä. Ei mun tekemisiin tarvitse puuttua ja juoksin pois. Vaikka eihän karkaaminen auta mihinkään. Se yleensä tuppaa vain

picture by Igor Trawinski Erittäin vaikeata on nousta jaloilleen aina uudestaan ja uudestaan. Pettymyksiä pettymykien jälkeen. Mitään ei ole tehtävissä. Tai siltä voi ainakin tuntua. Muistin, että kuinka paljon, mutta silti kuinka vähän olen kerennyt tekemään kaikkea. Haluaisin oppia surffailemaan, ja käydä surffaamassa rannikolla. Haluan vielä kerran elämässäni kokea laskuvarjohypyn. Haluan käydä katsomassa Egyptissä yhtä pyramidia. Ja haluan nähdä komean aussi-pojan Sydneyssa. Se auttaa jaksamaan jos muistaa että haluaa joskus pyrkiä jonnekkin. Ei tarvitse olla iso unelma, mutta joku unelma. Tavoitteisiin tai unelmiin pääsee kun sä pystyt kuvittelemaan sen silmissäsi. Joskus terveydenhuollon ammattilainen pyysi minua sulkemaan silmät ja kuvitteleman itseäni turvalliseen paikkaan ja antoi minulle peiton ettei minua palelisi. En muista missä yhteydessä minulla oli sitten tämä "turvaton" olo, koska piti kuvitella turvallisuutta, mutta muistin sen ohjeen eräänä päivänä jo

Me oltiin maskiemme takana piilossa, minulla on jäänyt aina tunne ettei puhuttu oikeastaan mistään. Vihasin opiskella saksaa, kaveritkin tuntuivat vihaavan sitä. Naamastamme näkyi inho vaikka leikittiin ja naurettiin kuten piti. Ei ollut kivaa asua kahdestaan äitini kanssa. Iskä oli sonnustauneena punaisiin, kommari, luonnollisesti. Ellei seurannut Saksaa niin oli yhtä kuin ... Kaduilla oli punaista. Olin puistossa leikkimässä kun luulin kuulleeni jotain. Vihaista. Heil Führer. Danke. Mahduin hyvin ryömimään puskien välistä Näin kun miehen valkoinen paita maalautui punaiseksi. Ymmärsin kieltä mutten tilannetta. Olin nuori. Kävelin pitkin punaisia katuja. Ihmiset kai hymyn tapaista loihtivat kasvoilleen. Se tarttui minuunkin; lähinnä se oli irvisekelmistä. Irvistelin itselleni ikkunoista. Punainen pusero, puna-ruutuinen skottihame. Punaista oli päälläni. En muista milloin viimeksi näin isäni, mutta lähtiessään hänkin kantoi punaista vai kuvittelinko vain. Oliko se sittenkin valkoi

Kuulin sairaudestani syntymäpäivänäni kun jouduin päivystyskeskukseen luhistuttuani lattialle. Filmini pätkii ja henkilöhahmot sulautuvat yhtenäiseksi harmaaksi massaksi. Minun on vaikeata painata mieleen yhtään nimeä tai kasvoa. Entuudestaan tutut nimet ja henkilöt olen pyrkinyt laittamaan toistaiseksi taka-alalle sillä minä olen tärkein. Minun on kyettävä olemaan sinut itseni kanssa peilin edessä. Kämmenselkääni sattuu kanyylin työntyessä syvälle ihoni alle. Kipu on kuviteltua sillä puudutusainetta on levitetty ronskisti ja olen täyteen pumpattu erilaisia lääkkeitä. Morfeiinipiikin jälkeen kehoitetaan kutsumaan hoitajaa mikäli ilmenee toivetta poistua sängystä. Jalkani saattavat pettää altani. Nyökkäilin ja vaivuin takaisin maailmaani. Raotin silmiäni, käytävänseinät vilisi vieressäni. Hoitaja puhui nopeatempoisesti. Sänky kolahteli hienovaraisesti jykevän oloista ovea vasten. Hymähdys. Suljin silmäni. Jokainen päivä muistutti edellistä, epätietoisuus velloi sisälläni ja a

Turkoosi ja pyöreä. Sinertävä turkoosisuus on saatu aikaan elintarvikeväreillä, mutta se ei maistu ikinä pahalle. Nappaat sen nopeasti ja se eksyy kielesi alle. Maku on sokerimaista, hieman rakeista. Tuijotat kieltäsi pitkään peilistä. Elintarvikeväristä se on värjääntynyt sinertäväksi. Turkoosi väri alkaa hälvenemään mitä kauemmin sokeri imeytyy elimistöön ja tunnet aivotoiminnan virkistyvän. Silmäsi isonevat ja pupillisi laajentuvat jättäen iiriksen vain pieneksi ympäröiväksi viiruksi. Kahvintuoksu tavoittaa nenäsi -voimakas, tukeva haju. Turkoosin sokerisuuden alta paljastuu jotain kovaa, joka ei imeydy. Sitä ei pysty nielaisemaan. Pyöreänmuotoinen. Hasselpähkinä. Purtuasi havaitset, että se on kitkerä . Sylkäiset sen nopeasti pois suustasi; ei ihan osu roskikseen, mutta tarpeeksi lähelle. Taitaa olla pilaantunut. Nouset varpaillesi kurottaen lempimukiasi kaapista. Se on musta Haisuli -muki heijastaen sun luonnetta. Asetat kupin pöydälle ja nostat raskasta kahvipannua kaksin käsi