Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella uni merkityt tekstit.

Kun ajatus pysähtyy.

En muista, milloin viimeksi olisin kirjoittanut riviäkään siitä, miltä minusta tuntuu tai mitä haluan tehdä tai mihin haluan mennä. Ehkä sen takia, koska en ole tiennyt. En tiedä nyt, mitä haluan, tai miksi. Osaan vaan voimakkaasti kertoa sen, mitä en halua, mistä en pidä eli kaikesta osaan kertoa negatiivisen sävyn säestämänä, joka ei ole luonteelleni tyypillistä eikä tavanomaista. En osaa kertoa asioista, mitkä minulla ovat mielen päällä tai mitkä minua painavat, koska pelkään, etten osaa lopettaa, kun kerran aloitan. Pelko on rationaalinen tunne. Pelko on itselleen liian tuttua.  Vuosi sitten pelkäsin henkeni edestä, nyt pelkään jonkun toisen puolesta, mutta heijannaisvaikutukset itseeni voivat olla musertavia. Pelkään kaukaisesti ja kiertoteitse myös itseni puolesta. Se tunne, kun maailmani romahtaa pieniksi palasiksi enkä saa niitä kerättyä enkä liimattuani yhteen, koska ne eivät sovi toisiinsa. Se sama uni kerta toisensa jälkeen, että ne palaset eivät loksah...

Alitajunnan tentti.

Näin taas painajaisia. Näin painajaista siitä et menin sinne tenttiin enkä ollut lukenut. Tenttikirjana oli jokin "Kuolemantuomitut" tai joku vastaava. Sanoin sille tenttanaattorille etten tuu tenttiin ku en oo lukenut ja koitin vielä miettiä et mitä hän vois kysyä. Sanoin että ihan sama tuunko vai en ku en osaa paperille raapustaa muuta kuin hirttoköyden, -silmukan ja ihmisen roikkumassa siinä. Ja että he tapettiin korruption varjelemisen takia. Tenttanaattori suuttui mulle ja repäsi minulta pois erään vihkon jonne tunneilla tykkäsin kirjoitella ja jossa oli kaikki aamuiset tajunnanvirtani. Hän näytti sitä vihkoa muille ja koulun henkilökunnalle. Sanoin, että mun vihko ja mun ajatukset, eivät ne kaikille kuuluu. Sitten huusin, että ei musta ole tähänkään kuitenkaan kun en saa ikinä mitään tehtyä ja antakaa mun vaan olla. Mun elämä mutta en jaksa elää sitä. Ei mun tekemisiin tarvitse puuttua ja juoksin pois. Vaikka eihän karkaaminen auta mihinkään. Se yleensä tuppaa vain ...

Pelottavampaa kuin mauton mielikuvitus.

Katsoin pimeessä jääkarhuja. Koko päivän olin väistellyt torimyyjiä sekä muita ihmisiä. Olin ihan fiilareissa kun pääsin katsomaan Isoa, Valkoista Karhua. Seisoin korkean puuaidan edessä ja jääkarhu käänsi päänsä. Yksi katse. Tiesin mitä sillä oli mielessä. Luin sitä kuin avointa kijraa. Adrenaliini alkoi virtaamaan, kämmenet hikosivat. Otin jalat alle ja livahdin aidan raosta sisälle. Jääkarhu riehui toisella puolella. "Voi luoja - minä kuolen." Aita alkoi antamaan periksi. Se oli suljettu neliö. Kuolemankuutio. Livahdin takas aidan välistä ja jääkarhun alta. Juoksin muuta jääkarhulaumaa kohti kun siellä joukossa näytti myös olevan joku taluttaja, eläinten ohjaaja. Kirmailin minkä pystyin. Tiesin, että jääkarhu tulee perässäni. Minun ei tarvinnut katsoa todetakseen tämän faktan. Minä tiesin.