ultimate randomness.

Voi olla pehmeä elämän raapaisu.  Voi olla kova elämän raapaisu.  Raapaisu kuin kosketus pirun.  Raapaisu viiltää kuin lasinsiru.  Raapaisu vierailul kävi, uskottelin, ettei miti hätii.  Sitten meni terve järki,  sekos ja kaiken särki.  Musta pisara, itsehillintä pettää  kohta lisää vierii vettä.  Hällä väliä, aloin riehuun  pahalt tuntui kun sisäl kiehui.  Kyyneleet kuin terva,  näillä poskil vierii harvaan.  Tää tila poikkeus on,  olo on vaan voimaton. Elämässä erilaist tapahtuu  kuin tonni kivi olisi vastus.  Kun jää yksin maailmaan tyhjään  ei mikään auta yhtään, en pysty olemaan avoin, en kenellekään millään tavoin.  Istun puun juurel,  kaikki näyttää kovin suurelt.  Olo kovin pieni on,  pyrin nousemaan piakkoin.  Jos kauan pimeäs kuljen,  sydämeni muilta suljen.  Niin kauan kun virtaa suonis veri,  en aio antaa periks.

Minä nään sen naisen, joka on vetänyt hupun tiukasti päähän. Minä huomaan hänen itkeneet silmänsä. Mustelma vasemman silmän alla. Hän kävelee päättäväisesti, muttei ylväästi. Hän haluaisi sulautua yhteen aseman harmaiden seinien kanssa tai lyyhistyä itkemään, muttei hän voi. Hänen on jatkettava, jaksettava. Onko mustelma mistä peräisin? Törmäiliköhän oveen vai onko hän tullut kaltoin kohdeltuksi? Mahdollisesti kotona? Vai ulkona viihteellä?

Juuri se hetki, kun olen käpertynyt junassa sikiöasentoon ja painanut pääni vasten laukkuani, mietin: Miksen voinut pakata sukkia? .. Pääni alla on kovaa pintaa, digitaalikelloni vilkkuu 5:05. Olen ollut hereillä valtavan pitkään enkä välitä. Juna on ravistanut melkoisesti ja ihme sinällään, että se on vasta 20 minuuttia myöhässä.  Sen pienen eronhan se kuroaa nopeasti loppumatkasta umpeen eikä tämä toivottavasti pysähdy Tampereella pidemmästi kuin tarvii. Olen ollut syventyneenä kirjaani, jonka ulkokannessa on kettu ja kansien sisällä tapahtuu paljon epämiellyttäviä asioita.  Luen ja luen ja luen, nyt lepuuttelen silmiäni. Kuulutus junan saapumisesta, mutten huomioi sitä. Pureskelen kirjan tapahtumia mielessäni ja koen, että henkilöihin voi samaistua, jokainen voi kuvitella tapauksen työ-, opiskelupaikalleen. Ikärasismia, ennakkoluuloja. Ennakkoasetelma uhriudesta ja rikollisista. Hulluutta ei voi teeskennellä, hulluksi ihminen tulee ympäristön asettamisista vaati

“You wake up one morning and there it is, sitting in an old plaid bathrobe in your kitchen, unpleasant and unshaved. You look at it, heart sinking. Madness is a rotten guest .”  Madness: A Bipolar Life. Kirjoittaja kärsii  bipolaarisesta mielialahäiriöstä.  Suosittelisin lukemaan tämän kirjan jo hyvän lukukokemuksensa takia, ja varsinkin, jos lähipiiristä löytyy joku, joka kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Erittäin hyvin tässä kirjassa käy ilmi, miten sairaus vaikuttaa kaikkiin ja kaikkeen, vaikka onhan se tiedossa, mutta ei sitä halua ajatella.  Olen lukenut myös  Marya Hornbacherin  edellisen kirjan:  "Elämä kateissa - kertomus anoreksiasta ja bulimiasta". Madness  alkaa limittäin sen kanssa, mitä hän kertoi Wasted (suom. Elämä kateissa) - teoksessa, mutta perehdyttäminen syömishäiriöihin ei ole tässä kirjassa keskeisintä, vaan hänen mielialahäiriö. Muutamien sivujen jälkeen ollaan ajassa sen jälkeen, kun syömishäiriö ei vaikuttanut olevan niin ke