Siirry pääsisältöön

Alitajunnan tentti.

Näin taas painajaisia. Näin painajaista siitä et menin sinne tenttiin enkä ollut lukenut. Tenttikirjana oli jokin "Kuolemantuomitut" tai joku vastaava. Sanoin sille tenttanaattorille etten tuu tenttiin ku en oo lukenut ja koitin vielä miettiä et mitä hän vois kysyä. Sanoin että ihan sama tuunko vai en ku en osaa paperille raapustaa muuta kuin hirttoköyden, -silmukan ja ihmisen roikkumassa siinä. Ja että he tapettiin korruption varjelemisen takia.

Tenttanaattori suuttui mulle ja repäsi minulta pois erään vihkon jonne tunneilla tykkäsin kirjoitella ja jossa oli kaikki aamuiset tajunnanvirtani. Hän näytti sitä vihkoa muille ja koulun henkilökunnalle. Sanoin, että mun vihko ja mun ajatukset, eivät ne kaikille kuuluu.

Sitten huusin, että ei musta ole tähänkään kuitenkaan kun en saa ikinä mitään tehtyä ja antakaa mun vaan olla. Mun elämä mutta en jaksa elää sitä. Ei mun tekemisiin tarvitse puuttua ja juoksin pois. Vaikka eihän karkaaminen auta mihinkään. Se yleensä tuppaa vain pahentamaan asioita..

Kommentit

Pink Links sanoi…
Olen itsekin karannut monta kertaa ties mistä. Nyt olen viimein pysähtynyt, ja elämä maistuu makealta.

Vaikka jos totta puhutaan, olen parasta aikaa karkumatkalla, mutta kivalla sellaisella, hih.

Painajaisesi ovat mielenkiintoisia!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

It will be alright.

Pelasin kerran jalkapalloa. Minulla oli vielä sinä aamuna kaikki hyvin. Lämmittelin lihakseni, kävin aamulenkillä.. Oli kesä.. Aurinko paistoi.  Oli yhdeksäs kesäkuuta ja vuosi oli 2012. Viikkoni kohokohta. Jalkapalloturnaus. Viisi peliä. Ensimmäinen peli alkoi, pari kosketusta , sain pallon ja olin juurikin syöttämässä sitä, polveni oli hieman koukussa, koholla, irti nurmesta. Vastustaja juoksi päin ja ihanku yli polven. Polveni vääntyi ulospäin, napsahti ja minä makasin nurmen pinnalla ja huusin kivusta. Huusin ja itkin, niinku en olisi ennen ikinä kipua kohdannutkaan. Kipu oli todella kova, ettei sitä olisi pystynyt edes millään kuvittelemaankaan.  Epäilin , että lumpio on mennyt pois paikoiltaan tai jotain muuta kamalaa. Nopeasti joukkueen valmentajat pelaajineen siirsivät minut kentän laidalle, rauhoittelivat, nostivat jalat koholle, laittoivat kaksi kylmäpussia molemmille puolille polvea ja siteen päälle, mikä pitelisi kylmäpussit paikoillaan. Si...

"Expressing fear can be an act of courage."

Fear starts at the point when control stops. Control. We love to have control in our lives. We want to control some aspect in it. It might be food, relationships, and looks; etc. Everyone wants to have control over something - school and doing your homework daily is one way of having control over something. I have huge fear – fear of driving. I lost control of my car on one sunny, but slippery winter day. I was really terrified because the car was going up to 80 km/h. Car started going on the left, over the disjunctive strip. At the last moment I really tried pulling the steering wheel to the right, and then it started going on the right and spun over the roof 3 times and stopped. The most terryfing moment in my life – I was mainly concerned about the car because I survived. Afterwards I’ve realized how lucky I was to get out of this accident alive. Happy to be alive, although I feel bit sad about the car, but a car is just a piece of metal and plastic. Nothing more, nothing less. Pers...

Menetys.(?)

Päässäni myllertää ja mieleni on sekava. Tuijotan vasenta nimetöntä ja sormusta, joka sieltä ei lähde pois millään ilveellä. Hän kaasuttelee pois elämästäni, muttei lopulliseksi. Hän ei ole vieläkään pystynyt sulkemaan minua pois enkä minä ole sulkenut häntä pois. Tarvitsen häntä yhtälailla kuten aamukahviani. En ole riippuvainen hänestä, koska pärjään vallan mainiosti hänen poissaollessaan, mutta kun hän on läsnä, vieressäni, kuuntelemassa niin minusta tuntuu niin naiiviltä, niin filosofiselta, niin ristiriitaiselta. Valitan ja hymyilen, vitsailen ja irvistelen, tuskailen ja haahuilen. Ihan hassua kun pitää toisen ihmisen läsnäolosta ja pitää hänen seurastaan, hänen puheista, ja kun hän on pois häntä ei kaipaakaan, koska hän unohtuu mielen sykeröihin. Yhtä suurta sokkeloa koko ihmisen aivotukset ja mietteet. Joskus tuumailen, että MIKSI ihmiset uskovat rakastavansa ja vielä jankkaavat niitä kolmea sanaa toiselleen niinkuin se olisi happea, jota ilman ei voi elää? Happikin loppuu jos...