“You wake up one morning and there it is, sitting in an old plaid bathrobe in your kitchen, unpleasant and unshaved. You look at it, heart sinking. Madness is a rotten guest.”
Madness: A Bipolar Life. Kirjoittaja kärsii bipolaarisesta mielialahäiriöstä. Suosittelisin lukemaan tämän kirjan jo hyvän lukukokemuksensa takia, ja varsinkin, jos lähipiiristä löytyy joku, joka kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Erittäin hyvin tässä kirjassa käy ilmi, miten sairaus vaikuttaa kaikkiin ja kaikkeen, vaikka onhan se tiedossa, mutta ei sitä halua ajatella.
Olen lukenut myös Marya Hornbacherin edellisen kirjan: "Elämä kateissa - kertomus anoreksiasta ja bulimiasta". Madness alkaa limittäin sen kanssa, mitä hän kertoi Wasted (suom. Elämä kateissa) -teoksessa, mutta perehdyttäminen syömishäiriöihin ei ole tässä kirjassa keskeisintä, vaan hänen mielialahäiriö. Muutamien sivujen jälkeen ollaan ajassa sen jälkeen, kun syömishäiriö ei vaikuttanut olevan niin keskeisissä asemassa. Hänen elämä jatkuu, hän yrittää kirjoittaa, saavuttaa, opiskella, mutta jokin menee aina pieleen. Jatkuvasti. Pienen hetken hän kykenee olemaan iloinen, naurava. Esittäen paljon. Sairauden kanssa - ihminen naamioi itsensä.
Nauroin ajoittain, itkin välissä ja pysähdyin hetkeksi. Häkeltyneenä. Se on oikeasti jonkun ihmisen elämä, siinä hulluudessa, mania - hyperaktiivisuus - depressio. Jatkuva touhuaminen ja sitten "melt-down." Ihmetellä voi, miten lääkärit eivät näe häntä kokonaisuutena. Mikäli hän juo - lääkitään alkoholismia; mikäli hän ei syö - kohdellaan syömishäiriöpotilaana; häntä pidettiin masentuneena monien lääkärien toimesta, kaksisuuntainen mielialahäiriö on monimuotoinen ja vaikea sairaus, joka vieläki voi jäädä lääkäriltä huomaamatta.
Sairauden laadusta ja vakavuudesta huolimatta: sen kanssa oppii elämään, vaikka se olisi kuinka paha, mutta oppii tunnistamaan, miten jaksot vaihtuu: missä vaiheessa olet maanisessa tilassa, milloin depressio ottaa vallan. Se voi lamaannutta täysin, mutta jotkut pystyvät myös työskentelemään. Hän ei pystynyt, se - mihin hän pystyi, oli kirjoittaminen. Kirjoittaminen ei aina sujunut, mutta hänen oli pakko kirjoittaa - se oli hänen keinonsa tietää, että hän oli vielä läsnä - tässä hetkessä, tässä tilassa, vaikka joskus hän lipsui, jolloin ajatukset harhaili, suu kävi ja hän kadotti itsensä taas mielensä syövereihin.
Jollain tapaa, rakastan sitä tapaa, miten hän kirjoittaa. Hän on häikäilemättömän suora, kertoo asiansa, ei kaunistele faktoja, ei kaunistele totuutta. Hän on mikä on, hän repii naamionsa ja antaa meidän nähdä suoraan hänen päänsä sisälle. Lukiessani sanoja paperilla, saatoin kuvitella kaikki tilanteet, joissa hän oli. Hyvin elävä kerronta, kaunis kirjoittaja. Minusta olisi hienoa tavata tämä kirjailija joskus.
But it makes you think: if she has suffered all of this and her life has been somewhat of a struggle from time to time -- then how about you? You should be able to do anything.
Kommentit
Mukavaa kevään jatkoa!