Eilen minulla oli kuumetta 38,3 astetta, veto oli täysin poissa -- ei puhettakaan, että olisin jaksanut liikuttaa jalkaa. Vieläkin kuume 37,5 hujakoillla. Todella flunssainen ja kipeä olo. Nukuin 12h yöunet ja aamulla polveni oli niin, niin jäykkä. Kävelysauva vasempaan käteen ja eikun menoksi. Pari sarjaa tunnin välein ja vatsalihasliikkeitä päälle.
Olen vakaasti sitä mieltä, että olen pyydystellyt ilmeisesti flunssan jostain -- kylmiä ja kuumia aaltoja kulkeutuu minussa. Eiköhän se tästä, kuume pysyy kurissa lääkkeillä, polvessa vähän kirraa ja takareidessä tuntuu pientä kipua käveltäessä, muttei se haittaa.
Viikko takaperin minulta poistettiin tikit ja vaikka, kuinka minun tekisi päivittäin rapsuttaa siitä "kuorta, kuivunutta verta" pois, niin pidän näppini kurissa, etten aiheuta tulehduksia. Polven sivuun tehty toinen haava aiheuttaa minulle pientä päänsärkyä -- se on hieman valkoinen ja punainen, enkä tiedä, miten huolissaan minu pitäis asiasta ollakin.
Kävin myös viime viikolla lääkärillä, koska epäilin minulla olevan laskimotukoksen. Hieman haikailleen sanoin myös, ettei minulle ole tullut mustelmia. Ainoat kaksi mustelmaa, jotka minulle tuli sairaalareissun jälkeet, tulivat kanyylistä sekä kipupiikistä. Jalkani ei ole tummunut, ellen kävelisi yhdellä kepillä vähän kankerelleen, niin kukaan ei edes huomaisi, että olen käynyt jossain polvileikkauksessa.
Kuva napsittu lauantaina 18.08
Minun päiväni alkoi todella huonosti, nukuin pitkään, en pääse salille, en pääse kylpylään. Sain erääntyneitä terveyskeskusmaksuja, jotka omasta mielestäni oon maksanut. Eikun puhelinta kauniiseen käteen ja soittamaan ja selvittelemään. Kansaneläkelaitos muistuttaa kirjeellä, vakuutusyhtiön piti toimittaa lisäselvitys. Huikean kivaa.
Eniten minua ehkä ketuttaa, kun lähipiirini ei tajua, miten ärsyttävää on olla autettavana ja jatkuvan huomion alaisena. En kerjää huomiota, selviän tavallani, ja sitten, kun erehdyn pyytämään jotain, niin naljaillaan. Kiitos, naljailuahan minä tarvitsen. Tottakai, nauraminen on kivaa, muttei silloin, kun koskee ja oikeasti tarvitsisi apua jonkun asian kanssa tai pyytäessä, että asunto imuroitaisiin. Roskat joutunee muutenkin viemään rappuset alas, talon päähän, rappuset ylös. Todella pitkään siinäkin touhussa kestää. En pysty nousemaan tuoleille ilman pientä kipua. Jos saan jotain alas yläkaapista, niin en todellakaan saa sitä enää takaisin ylös alhaalta. Haluaisin vaan huutaa läheisille, että antakaa minun olla, ei tarvitse auttaa. Ei todellakaan, mutten tarvitse myöskään sitten sitä naljailua. Joinakin päivinä turhautuminen kaikkiin arkiaskareisiin saa yliotteen ja banaanikärpäset pörrää hihitelleen lavuaarin lähellä, kun sinne on sattunut jäämään jokin ruoka-astia. Heti aamulla tiesin, että tänä päivänä minun kanssa ei kannata puhua.
Olen mielissään tosin siitä, että huonoja päiviä on ollut suhteessa vähän. Suunta on vaan ylös- ja eteenpäin.
Kommentit