Siirry pääsisältöön

this is it !


Tänään saadaan tikit jalkaan ja kivuliaan olotilan. Matkalla Helsinkiin -- koko eilisen päivän, mitä minulla oli aikaa miettiä tätä, mietin etten millään haluaisi mennä. Itku on ollut kurkussa koko ajan, tekisi mieli feidata, mutta pitäähän se fiksata -- työ ja kuntoutuksen taival tulee olemaan pitkä ja kivinen, vaikka motivaatio on kohdallaan ja tavoitan niin montaa asiaa liikunnallisesti, mutta siltikin.

En toivoisi edes pahimmalle viholliselleni tätä --- polvi on muutenkin melko monimutkainen rakenteeltaan, toivon kovasti ja pidän peukkuja, että kaikesta kivusta huolimatta, mitä tuun lähipäivinä kokemaan pystyn silti miettimään hyviä juttuja. Jännittää, pelottaa, jännittää, haluan jo kaiken olevan ohi.

tekis mieli hypätä jo kouvolas pois junasta. eile itketti melkein, koko yön näin painajaisia ja nyt vaa syke nousee koko ajan, koht hyppää varmaa sydän pois paikoiltaan vaik tietää et tää on iha rutiinia lekurille muttaku ei oo itelle

Tämä kesä ei ollut ihan sellainen, kuten kuvittelin. Haaveissani oli pelata jalkapalloa, pesistä, käydä töissä niin paljon kun pystyy ja ottaa aurinkoa, miten ehtii. Jalkapalloa sain pelata pari peliä, pesäpalloa tasan yhden pelin. Kaikki lisenssit ja vakuutukset oli hankittuna (onneksi olikin) -- mutta kieltämättä kismittää, mutta tämä on vain yksi kesä, mikä meni minulta ohi. 

Ajattelin aloittaa baletin, golfin ja ehkä jopa ratsastuksen. En tiedä, onko minulla pesäpallojoukkuetta ensi kaudeksi, muttei minun tarvitse vielä tätä miettiä. Tällä hetkellä pääpaino ja ajatukset ovat tässä hetkessä -- kaikki, mitä on tullakseen .. se tapahtuu huolimatta siitä, että olenko sen suunnitellut vaiko en. 

Life happens. All I have to do right now is to adjust.
Tunnisteet:

Kommentit

Rhyme sanoi…
Kovasti voimia leikkaukseen ja siitä toipumiseen! Tiedän, että ensimmäiset viikot ovat yhtä tuskaa, mutta onneksi myös kuntoutumisen alkaa nähdä tosi pian. Toivottavasti leikkaus menee hyvin!
6. elokuuta 2012 klo 12.13
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

It will be alright.

Pelasin kerran jalkapalloa. Minulla oli vielä sinä aamuna kaikki hyvin. Lämmittelin lihakseni, kävin aamulenkillä.. Oli kesä.. Aurinko paistoi.  Oli yhdeksäs kesäkuuta ja vuosi oli 2012. Viikkoni kohokohta. Jalkapalloturnaus. Viisi peliä. Ensimmäinen peli alkoi, pari kosketusta , sain pallon ja olin juurikin syöttämässä sitä, polveni oli hieman koukussa, koholla, irti nurmesta. Vastustaja juoksi päin ja ihanku yli polven. Polveni vääntyi ulospäin, napsahti ja minä makasin nurmen pinnalla ja huusin kivusta. Huusin ja itkin, niinku en olisi ennen ikinä kipua kohdannutkaan. Kipu oli todella kova, ettei sitä olisi pystynyt edes millään kuvittelemaankaan.  Epäilin , että lumpio on mennyt pois paikoiltaan tai jotain muuta kamalaa. Nopeasti joukkueen valmentajat pelaajineen siirsivät minut kentän laidalle, rauhoittelivat, nostivat jalat koholle, laittoivat kaksi kylmäpussia molemmille puolille polvea ja siteen päälle, mikä pitelisi kylmäpussit paikoillaan. Si...
1 kommentti
surf away »

"Expressing fear can be an act of courage."

Fear starts at the point when control stops. Control. We love to have control in our lives. We want to control some aspect in it. It might be food, relationships, and looks; etc. Everyone wants to have control over something - school and doing your homework daily is one way of having control over something. I have huge fear – fear of driving. I lost control of my car on one sunny, but slippery winter day. I was really terrified because the car was going up to 80 km/h. Car started going on the left, over the disjunctive strip. At the last moment I really tried pulling the steering wheel to the right, and then it started going on the right and spun over the roof 3 times and stopped. The most terryfing moment in my life – I was mainly concerned about the car because I survived. Afterwards I’ve realized how lucky I was to get out of this accident alive. Happy to be alive, although I feel bit sad about the car, but a car is just a piece of metal and plastic. Nothing more, nothing less. Pers...
8 kommenttia
surf away »

Menetys.(?)

Päässäni myllertää ja mieleni on sekava. Tuijotan vasenta nimetöntä ja sormusta, joka sieltä ei lähde pois millään ilveellä. Hän kaasuttelee pois elämästäni, muttei lopulliseksi. Hän ei ole vieläkään pystynyt sulkemaan minua pois enkä minä ole sulkenut häntä pois. Tarvitsen häntä yhtälailla kuten aamukahviani. En ole riippuvainen hänestä, koska pärjään vallan mainiosti hänen poissaollessaan, mutta kun hän on läsnä, vieressäni, kuuntelemassa niin minusta tuntuu niin naiiviltä, niin filosofiselta, niin ristiriitaiselta. Valitan ja hymyilen, vitsailen ja irvistelen, tuskailen ja haahuilen. Ihan hassua kun pitää toisen ihmisen läsnäolosta ja pitää hänen seurastaan, hänen puheista, ja kun hän on pois häntä ei kaipaakaan, koska hän unohtuu mielen sykeröihin. Yhtä suurta sokkeloa koko ihmisen aivotukset ja mietteet. Joskus tuumailen, että MIKSI ihmiset uskovat rakastavansa ja vielä jankkaavat niitä kolmea sanaa toiselleen niinkuin se olisi happea, jota ilman ei voi elää? Happikin loppuu jos...
12 kommenttia
surf away »