Siirry pääsisältöön

C'est la vie



#dayinpictures #arki #Pietari #seikkailu

  


Perjantaina oli vapaapäiväni, sain nukuttua lähes kahteentoista asti. Katsoin muutaman jakson vitoskaudelta Jack Bauerista. Kolmelta minulla oli tärskyt FINECin International Officerin kanssa. Puhuttiin minun toimistomaksusta, rekiströinnistä sekä kyselin, että miksei asunnossani ole lämmintä vettä..? Selityshän oli siis, että "lämmin vesi ei jaksa nousta niin korkealle.." -- minähän asun kerroksessa kuusi (6). Joka tapauksessa, sain vastauksia kysymyksiin vaikkeivät ne välttämättä minua tyydyttäneet, mutta siltikin.

Tapaamisen jälkeen lähdin käymään pankissa maksamassa koulumaksua, mutta SBERbankissa oli niin pitkiä jonoja, etten jaksanut odotella. Otin metron kakkoslinjan Nevskiltä ja ajoin sen linjan päätepysäkille - Kupchinolle. Metro meni ajoittain melko lujaakin ja kaarteissa tuntui, että olin huvipuistossa. Vähän erilaista kyytiä kuin kaupungin keskustan alueella. Olin katsonut internetistä, että metropysäkin vieressä on Baltiskaya -ostosjätti. En löytänyt uloskäyntiä metropysäkiltä ostoskeskuksen puoleen (luovutin varmaan liian helposti) ja luulin, että pitäisi mennä bussilla, koska esimerkiksi "Mega-Centeriin" pitänee ottaa bussi vielä metron päätepysäkiltä. 

Kävelin kadulla ja mietin, että onpa kaunis sää ja voisin vaikka kävellä, koska ei se matka varmaan kauhean pitkä voi olla, koska se kauppakeskus näkyy siitä metropysäkiltä... voi pojat, kun olin väärässä.

.. se tunne, kun käveltyäsi 3.5h olet vihdoinkin määräpäässä, joka oli metropysäkin vieressa, mutta raiteiden toisella puolella #success


 













kappas, ois tuolla jokku portaatkin ollut

#Lake!

 

..tässä pienellä tiellä alkoi toivo hiipumaan

---
Pääsin lähes neljä tuntia myöhemmin perille, kävelin alkumatkaa moottoritien vieressä, joka johti Moskovaan päin ja kattelin vähän ympärille, niin tulin siihen tulokseen, että joudun vähän oikaisemaan jostain. Junaradan vierestä oli aitaa poikki, joten juoksin raiteiden yli ja jatkoin siitä matkaa ison sillan ali. Välillä tuntui ihan siltä, että olen seikkailupuistossa ja sain tasapainoteltua itteni just ja just jostain kohtaa ojan yli. Paras valinta tälle minun kävelymatkallehan OLI valkoiset kengät ja vaalea kauluspaita sekä vaaleat farkut. Ajatusvirheitähän sattuu itse kullekin, enkä luullut käveleväni neljää tuntia keskellä ei mitään. Yhdessä vaiheessa oli vaan pientä polkua keskellä heinikkoa sekä roskia joka paikassa, joten luulin erehtyväni kaatopaikalle. Lopulta 3G suostui toimimaan ja pääsin kapealle sillalle, jossa oli paljon liittymiä ja ruuhkaa, jolloin näin, että kauppakeskukseen oli matkaa vielä 5km.. -- tässä vaiheessahan olin kävelly jo 2½ h

Onneksi sillan jälkeen näin kaupan, josta sain vettä! Ulkona oli +20 astetta lämmintä ja olin lähes kuolemassa janoon tai siltähän minusta vaan tuntui. Katselin loppumatkasta maisemia ja kerrostaloja eikä se alue, jossa kävelin ollut sen kummallisemma näköinen kuin jokin Tallinnan kaupunginosa, jossa olen asunut (Lasnamägi).








Balkansy oli aivan jättimäisen kokoinen, monia rakennuksia ja aleita, mutte najksanut oikeastaan ollenkaan astua yhteenkään kauppaan, korkeintaan Bershkassa ja Reserved-liikkeessä kävin. Näin Prisman, joten ajattelin käydä katsomassa, miten siellä on tämä toteutettu. Taustalla soi "Jenni Vartiaisen: Missä muruseni on" -kappale ja monia muita suomalaisia, joka oli minusta hämmentävää. Kassalla sain hämmenystä aikaiseksi myyjien osalta, koska vilautin kassalla S-Debit/Credit korttiani, jolloin kassa sulkeutui ja siihen olikin jo kassamyyjän lisäksi kerääntynyt kolme muuta kaupun työntekijää. Tovin jälkeen sain "tuikitärkeät" bonukset ja alennukset..(haha!) Tiedän nyt jatkossa, mikä numero heidän pitää sieltä heti naputella, jos näytän S-korttiani.



Prisman jälkeen OIKAISIN suoraan Baltiskayalta metroasemalle..se kesti huikeat kaksi minuuttia. Vähän  ehkä harmitti, koska ns. "tuhlasin" aikaa, mutta toisaalta..eihän minulla ole mikään kiire, aina tulee uusi päivä ja aurinko nousee. Seikkailun jälkeen istahdin tyytyväisenä metroon, ajoin asuntolaan, söin ja nukahdin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

It will be alright.

Pelasin kerran jalkapalloa. Minulla oli vielä sinä aamuna kaikki hyvin. Lämmittelin lihakseni, kävin aamulenkillä.. Oli kesä.. Aurinko paistoi.  Oli yhdeksäs kesäkuuta ja vuosi oli 2012. Viikkoni kohokohta. Jalkapalloturnaus. Viisi peliä. Ensimmäinen peli alkoi, pari kosketusta , sain pallon ja olin juurikin syöttämässä sitä, polveni oli hieman koukussa, koholla, irti nurmesta. Vastustaja juoksi päin ja ihanku yli polven. Polveni vääntyi ulospäin, napsahti ja minä makasin nurmen pinnalla ja huusin kivusta. Huusin ja itkin, niinku en olisi ennen ikinä kipua kohdannutkaan. Kipu oli todella kova, ettei sitä olisi pystynyt edes millään kuvittelemaankaan.  Epäilin , että lumpio on mennyt pois paikoiltaan tai jotain muuta kamalaa. Nopeasti joukkueen valmentajat pelaajineen siirsivät minut kentän laidalle, rauhoittelivat, nostivat jalat koholle, laittoivat kaksi kylmäpussia molemmille puolille polvea ja siteen päälle, mikä pitelisi kylmäpussit paikoillaan. Si...

Menetys.(?)

Päässäni myllertää ja mieleni on sekava. Tuijotan vasenta nimetöntä ja sormusta, joka sieltä ei lähde pois millään ilveellä. Hän kaasuttelee pois elämästäni, muttei lopulliseksi. Hän ei ole vieläkään pystynyt sulkemaan minua pois enkä minä ole sulkenut häntä pois. Tarvitsen häntä yhtälailla kuten aamukahviani. En ole riippuvainen hänestä, koska pärjään vallan mainiosti hänen poissaollessaan, mutta kun hän on läsnä, vieressäni, kuuntelemassa niin minusta tuntuu niin naiiviltä, niin filosofiselta, niin ristiriitaiselta. Valitan ja hymyilen, vitsailen ja irvistelen, tuskailen ja haahuilen. Ihan hassua kun pitää toisen ihmisen läsnäolosta ja pitää hänen seurastaan, hänen puheista, ja kun hän on pois häntä ei kaipaakaan, koska hän unohtuu mielen sykeröihin. Yhtä suurta sokkeloa koko ihmisen aivotukset ja mietteet. Joskus tuumailen, että MIKSI ihmiset uskovat rakastavansa ja vielä jankkaavat niitä kolmea sanaa toiselleen niinkuin se olisi happea, jota ilman ei voi elää? Happikin loppuu jos...

"Define perfect."

Praise women and don't judge them because of their looks only. They might look like nothing, but they might have the kindest heart and biggest compassion. Sometimes mass-production barbies can't understand it, and Christina Milian has a song called "Tell me what you see" and it talks about what you see and think of "a book by its cover". It applys in every prospect of your life. It really might be devastating when you don't get a promotion because you don't look like a plastic Barbara. If you don't have the "bawawaboom" sex appeal to men in a corporation where men have the power to choose then you (are screwed) will be left out. You will be an outsider. I wouldn't suggest to you to fit in. That's what everybody are doing - just fitting in. What's so extraordinary about that? I am also quite frustarated about everything "glamorous" in life. Maybe the stupidest thing was when Henna K. (from Big Brother) got...