Siirry pääsisältöön

I'm not scared just changing.



Juhlistin syntymäpäivääni torstaina, 24.07, täällä Pietarissa. Nuorempana olin aina syntymäpäivänä matkalla johonkin päin Suomea pesisleirille ja sain kuulla "Happy Birthday"-kappaleen matkalla Jyväskylään tai Joensuuhun. Tänä vuonna olin syntymäpäivänäni töissä. Ihan ensimmäiseksi sain meidän vuorovastaavalta ruusukimpun ja pelkkää venäjää osaava vahtimestarimme oli opetellut sanomaan "Happy Birthday". Aamiaisen jälkeen saliin saapuu aina myös Housekeeping-iskuryhmä, jotka olivat sinä päivänä myös tietoisia minun syntymäpäivästäni ja lauloivat minulle, en osaa sanoa, oliko se venäjää vai uzbekistania, muttei sillä ole väliä -- ajatus on tärkein! 

Työvuoroni päätteeksi "Restaurant managerini" Yulia pyysi minua jäämään vähän pidemmäksi aikaa, josta vähän tulin pahalle mielelle, koska halusin mennä mekko-ostoksille eikä se täällä Pietarissa ihan viidessä minuutissa tapahdu. Yulia harvemmin pyytää minua myöskään jäämään ns. "ylitöihin", mutta pienen ajan kuluttua sain käskyn mennä meidän ruokalaan ja siinä vaiheessa tajusin.. Minua oli pyydetty jäämään pidemmäksi aikaa ihan syystäkin -- ruokalassa oli iso suklaakakku, yksi kynttilä puhallettavaksi ja ihmisiä meidän eri osastoilta laulamassa minulle synttäripäivänäni. Sain myös pienen lahjan kerä syntymäpäiväkortin. Olin yllättänyt ja hyvä, ettei itku tullut kivojen pikkupuheiden jälkeen.

Kakkukahvien jälkeen lähdin kiertelemään eri kauppoja, koska olimme illaksi varanneet tyttöjen kanssa pöydän Fransmannista (meidän "oma" ravintola) ja halusin pukeutua mekkoon. Illallinen oli aivan superhyvää ja hunajakakku oli todella maittavaa enkä voinut uskoa sitä, että miten mahtava syntymäpäiväni on ollut! Siitä todellakin kuuluu iso kiitos niille ihmisille, jotka sen mahdollistivat ja Helena oli hoitanut pöytävarauksemme ja kaiken kakkuun liittyvän.

Sain kaksi kukkakimppua, paljon onnentoivotuksia, kaksi kakkua ja paljon halauksia. Hyvin lyhyessä ajassa tuo vakioporukka hotellissa (varsinkin ravintola-puolella) on alkanut tuntumaan ns. "perheeltä" ..sellainen hotel family, joiden kanssa on mukava työskennellä vaikka olisikin rankka päivä asiakasmäärällisesti. 


 
Huippupäivä! 

Aivan käsittämättömän kivaa on ollut, ihanku ruusuilla tanssimista ajoittain, kun hemmotellaan oikein olan takaa! 
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

It will be alright.

Pelasin kerran jalkapalloa. Minulla oli vielä sinä aamuna kaikki hyvin. Lämmittelin lihakseni, kävin aamulenkillä.. Oli kesä.. Aurinko paistoi.  Oli yhdeksäs kesäkuuta ja vuosi oli 2012. Viikkoni kohokohta. Jalkapalloturnaus. Viisi peliä. Ensimmäinen peli alkoi, pari kosketusta , sain pallon ja olin juurikin syöttämässä sitä, polveni oli hieman koukussa, koholla, irti nurmesta. Vastustaja juoksi päin ja ihanku yli polven. Polveni vääntyi ulospäin, napsahti ja minä makasin nurmen pinnalla ja huusin kivusta. Huusin ja itkin, niinku en olisi ennen ikinä kipua kohdannutkaan. Kipu oli todella kova, ettei sitä olisi pystynyt edes millään kuvittelemaankaan.  Epäilin , että lumpio on mennyt pois paikoiltaan tai jotain muuta kamalaa. Nopeasti joukkueen valmentajat pelaajineen siirsivät minut kentän laidalle, rauhoittelivat, nostivat jalat koholle, laittoivat kaksi kylmäpussia molemmille puolille polvea ja siteen päälle, mikä pitelisi kylmäpussit paikoillaan. Si...
1 kommentti
surf away »

"Expressing fear can be an act of courage."

Fear starts at the point when control stops. Control. We love to have control in our lives. We want to control some aspect in it. It might be food, relationships, and looks; etc. Everyone wants to have control over something - school and doing your homework daily is one way of having control over something. I have huge fear – fear of driving. I lost control of my car on one sunny, but slippery winter day. I was really terrified because the car was going up to 80 km/h. Car started going on the left, over the disjunctive strip. At the last moment I really tried pulling the steering wheel to the right, and then it started going on the right and spun over the roof 3 times and stopped. The most terryfing moment in my life – I was mainly concerned about the car because I survived. Afterwards I’ve realized how lucky I was to get out of this accident alive. Happy to be alive, although I feel bit sad about the car, but a car is just a piece of metal and plastic. Nothing more, nothing less. Pers...
8 kommenttia
surf away »

Menetys.(?)

Päässäni myllertää ja mieleni on sekava. Tuijotan vasenta nimetöntä ja sormusta, joka sieltä ei lähde pois millään ilveellä. Hän kaasuttelee pois elämästäni, muttei lopulliseksi. Hän ei ole vieläkään pystynyt sulkemaan minua pois enkä minä ole sulkenut häntä pois. Tarvitsen häntä yhtälailla kuten aamukahviani. En ole riippuvainen hänestä, koska pärjään vallan mainiosti hänen poissaollessaan, mutta kun hän on läsnä, vieressäni, kuuntelemassa niin minusta tuntuu niin naiiviltä, niin filosofiselta, niin ristiriitaiselta. Valitan ja hymyilen, vitsailen ja irvistelen, tuskailen ja haahuilen. Ihan hassua kun pitää toisen ihmisen läsnäolosta ja pitää hänen seurastaan, hänen puheista, ja kun hän on pois häntä ei kaipaakaan, koska hän unohtuu mielen sykeröihin. Yhtä suurta sokkeloa koko ihmisen aivotukset ja mietteet. Joskus tuumailen, että MIKSI ihmiset uskovat rakastavansa ja vielä jankkaavat niitä kolmea sanaa toiselleen niinkuin se olisi happea, jota ilman ei voi elää? Happikin loppuu jos...
12 kommenttia
surf away »