Siirry pääsisältöön

..just another Monday



Sunnuntaina kävin katsomassa Rugby-pelin aamuauringon jälkeen, koska eräs jenkkipoika, joka on täällä opiskelemassa pelasi silloin viimeisen pelinsä ja suuntasin askeleni kohti punaisen linjan toista päätepysäkkiä ja sieltä oli noin vartin kävelymatka stadionille AOZT "shtorm".



 


Maanantaina oli taas aika mennä töihin ja tällä viikolla teen lähestulkoon pelkkää välivuoroa, joten oli vähän hiljaista ja lähdin hieman aiemmin kotiin, koska olen nyt reippaasti tehnyt muutamina päivinä ylityötä ja 20 minuuttia etuajassa lähteminen ei mielestäni oli kauhean halveksuttavaa, sillä olin kerennyt kiillottamaan myös kaikki aterimet!

Eniten töissä ärsytti, kun meidän service managerilla oli vähän huono päivä eikä hän yhtään yrittänyt edes piilotella sitä, vaan sanoi suoraan sitä, mitä mieleen pälkähti, joten se ei ollut kovin kivaa! Tosin, plussapuolena on se, että opin tänään tekemään kaakaota sekä "kuumaa suklaajuomaa"..en voi väittää, että olisin mestari, mutta ensi kerralla ei tarvitse pyytää työkaveria siihen tehtävään, vaan selviytyisin!


You stand in the line just to hit a new low

You're faking a smile with the coffee to go

You work at a smile and you go for a ride


Maanantaisen työpäivän jälkeen mentiin suomi-kolleegoiden kanssa Barclonaan (:Barcelona) eli sellainen Tapas-paikka, joita on ainakin kaksi lähes Nevskin välittömässä läheisyydessä -- heillä oli varmaan 10 eri sangria-kannua menyyssä, päädyimme tilamaan Tropicana Sangriaan valkoiseen viiniin. Hirmuisen hyväähän se oli -- maistui ihan limsalle, joten ehkä se olikin pelkkää limsaa? Tapas-menyy ei ollut hirveän pitkä, mutta jotain sieltä löytyi kaikille pikkunälkäisille!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

It will be alright.

Pelasin kerran jalkapalloa. Minulla oli vielä sinä aamuna kaikki hyvin. Lämmittelin lihakseni, kävin aamulenkillä.. Oli kesä.. Aurinko paistoi.  Oli yhdeksäs kesäkuuta ja vuosi oli 2012. Viikkoni kohokohta. Jalkapalloturnaus. Viisi peliä. Ensimmäinen peli alkoi, pari kosketusta , sain pallon ja olin juurikin syöttämässä sitä, polveni oli hieman koukussa, koholla, irti nurmesta. Vastustaja juoksi päin ja ihanku yli polven. Polveni vääntyi ulospäin, napsahti ja minä makasin nurmen pinnalla ja huusin kivusta. Huusin ja itkin, niinku en olisi ennen ikinä kipua kohdannutkaan. Kipu oli todella kova, ettei sitä olisi pystynyt edes millään kuvittelemaankaan.  Epäilin , että lumpio on mennyt pois paikoiltaan tai jotain muuta kamalaa. Nopeasti joukkueen valmentajat pelaajineen siirsivät minut kentän laidalle, rauhoittelivat, nostivat jalat koholle, laittoivat kaksi kylmäpussia molemmille puolille polvea ja siteen päälle, mikä pitelisi kylmäpussit paikoillaan. Si...

"Define perfect."

Praise women and don't judge them because of their looks only. They might look like nothing, but they might have the kindest heart and biggest compassion. Sometimes mass-production barbies can't understand it, and Christina Milian has a song called "Tell me what you see" and it talks about what you see and think of "a book by its cover". It applys in every prospect of your life. It really might be devastating when you don't get a promotion because you don't look like a plastic Barbara. If you don't have the "bawawaboom" sex appeal to men in a corporation where men have the power to choose then you (are screwed) will be left out. You will be an outsider. I wouldn't suggest to you to fit in. That's what everybody are doing - just fitting in. What's so extraordinary about that? I am also quite frustarated about everything "glamorous" in life. Maybe the stupidest thing was when Henna K. (from Big Brother) got...

Menetys.(?)

Päässäni myllertää ja mieleni on sekava. Tuijotan vasenta nimetöntä ja sormusta, joka sieltä ei lähde pois millään ilveellä. Hän kaasuttelee pois elämästäni, muttei lopulliseksi. Hän ei ole vieläkään pystynyt sulkemaan minua pois enkä minä ole sulkenut häntä pois. Tarvitsen häntä yhtälailla kuten aamukahviani. En ole riippuvainen hänestä, koska pärjään vallan mainiosti hänen poissaollessaan, mutta kun hän on läsnä, vieressäni, kuuntelemassa niin minusta tuntuu niin naiiviltä, niin filosofiselta, niin ristiriitaiselta. Valitan ja hymyilen, vitsailen ja irvistelen, tuskailen ja haahuilen. Ihan hassua kun pitää toisen ihmisen läsnäolosta ja pitää hänen seurastaan, hänen puheista, ja kun hän on pois häntä ei kaipaakaan, koska hän unohtuu mielen sykeröihin. Yhtä suurta sokkeloa koko ihmisen aivotukset ja mietteet. Joskus tuumailen, että MIKSI ihmiset uskovat rakastavansa ja vielä jankkaavat niitä kolmea sanaa toiselleen niinkuin se olisi happea, jota ilman ei voi elää? Happikin loppuu jos...