Siirry pääsisältöön

A rainy Tuesday.


I have a day off and then it rains! But it happens, so I went shopping near Primorsky district. There is this shopping centre called "Piterland", which seemed to be quite new and it didn't have a lot of people there, but maybe I just picked the perfect time for some alonetime shopping. Some windows even had the text: "Soon to be opened!". It seemed like a really fun place for the family: it had the Aquapark, movie centre, playfields for children and on the uppermost floor there was some kind of departures and international arrivals spot -- a lobby, where people for waiting for their flights (?). I still don't have a clue, will they take the helicopter or a real plane, it didn't say anything anywhere. Couldn't find anything via Google, but maybe I was just using the wrong words for my search.

Vapaapäivät ja sadetta, mitä tekisi? Ostoksille ja vesipuistoon, yes please! Menin metrolla Staraya Derevnya-pysäkille ja sieltä meni ilmaisia busseja Piterland-ostoskeskukseen, mutta päätin kävellä. Vesisateessa se on aina melko mukavaa ja näkeepähän maisemia! Matkalla ostoskeskukseen ohitin Valion tilat Primorskilla, kaksi ruokamarkettia (Karusel, Lenta) ja pääsin Piterlandin pihaan. Vähän ostoksia, takaisin metropysäkin läheisyyteen, jossa oli myöskin ostoskeskus "Gulliver", jossa päätin pyörähtää. Lopulta olin melkein iltakahdentoista kieppeillä vasta asuntolalla ja huoneeni oli onneksi ihanan lämmin, koska vesisade ja tuuli ei ole mikään maailman paras combo! Ps. En saa kaikkia tavaroitani varmaan edes mahtumaan laukkuihin paluumatkaa varten..o-nou.


 







 






“Some people walk in the rain, others just get wet.”
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

It will be alright.

Pelasin kerran jalkapalloa. Minulla oli vielä sinä aamuna kaikki hyvin. Lämmittelin lihakseni, kävin aamulenkillä.. Oli kesä.. Aurinko paistoi.  Oli yhdeksäs kesäkuuta ja vuosi oli 2012. Viikkoni kohokohta. Jalkapalloturnaus. Viisi peliä. Ensimmäinen peli alkoi, pari kosketusta , sain pallon ja olin juurikin syöttämässä sitä, polveni oli hieman koukussa, koholla, irti nurmesta. Vastustaja juoksi päin ja ihanku yli polven. Polveni vääntyi ulospäin, napsahti ja minä makasin nurmen pinnalla ja huusin kivusta. Huusin ja itkin, niinku en olisi ennen ikinä kipua kohdannutkaan. Kipu oli todella kova, ettei sitä olisi pystynyt edes millään kuvittelemaankaan.  Epäilin , että lumpio on mennyt pois paikoiltaan tai jotain muuta kamalaa. Nopeasti joukkueen valmentajat pelaajineen siirsivät minut kentän laidalle, rauhoittelivat, nostivat jalat koholle, laittoivat kaksi kylmäpussia molemmille puolille polvea ja siteen päälle, mikä pitelisi kylmäpussit paikoillaan. Si...
1 kommentti
surf away »

"Expressing fear can be an act of courage."

Fear starts at the point when control stops. Control. We love to have control in our lives. We want to control some aspect in it. It might be food, relationships, and looks; etc. Everyone wants to have control over something - school and doing your homework daily is one way of having control over something. I have huge fear – fear of driving. I lost control of my car on one sunny, but slippery winter day. I was really terrified because the car was going up to 80 km/h. Car started going on the left, over the disjunctive strip. At the last moment I really tried pulling the steering wheel to the right, and then it started going on the right and spun over the roof 3 times and stopped. The most terryfing moment in my life – I was mainly concerned about the car because I survived. Afterwards I’ve realized how lucky I was to get out of this accident alive. Happy to be alive, although I feel bit sad about the car, but a car is just a piece of metal and plastic. Nothing more, nothing less. Pers...
8 kommenttia
surf away »

Menetys.(?)

Päässäni myllertää ja mieleni on sekava. Tuijotan vasenta nimetöntä ja sormusta, joka sieltä ei lähde pois millään ilveellä. Hän kaasuttelee pois elämästäni, muttei lopulliseksi. Hän ei ole vieläkään pystynyt sulkemaan minua pois enkä minä ole sulkenut häntä pois. Tarvitsen häntä yhtälailla kuten aamukahviani. En ole riippuvainen hänestä, koska pärjään vallan mainiosti hänen poissaollessaan, mutta kun hän on läsnä, vieressäni, kuuntelemassa niin minusta tuntuu niin naiiviltä, niin filosofiselta, niin ristiriitaiselta. Valitan ja hymyilen, vitsailen ja irvistelen, tuskailen ja haahuilen. Ihan hassua kun pitää toisen ihmisen läsnäolosta ja pitää hänen seurastaan, hänen puheista, ja kun hän on pois häntä ei kaipaakaan, koska hän unohtuu mielen sykeröihin. Yhtä suurta sokkeloa koko ihmisen aivotukset ja mietteet. Joskus tuumailen, että MIKSI ihmiset uskovat rakastavansa ja vielä jankkaavat niitä kolmea sanaa toiselleen niinkuin se olisi happea, jota ilman ei voi elää? Happikin loppuu jos...
12 kommenttia
surf away »