Siirry pääsisältöön

A rainy Tuesday.


I have a day off and then it rains! But it happens, so I went shopping near Primorsky district. There is this shopping centre called "Piterland", which seemed to be quite new and it didn't have a lot of people there, but maybe I just picked the perfect time for some alonetime shopping. Some windows even had the text: "Soon to be opened!". It seemed like a really fun place for the family: it had the Aquapark, movie centre, playfields for children and on the uppermost floor there was some kind of departures and international arrivals spot -- a lobby, where people for waiting for their flights (?). I still don't have a clue, will they take the helicopter or a real plane, it didn't say anything anywhere. Couldn't find anything via Google, but maybe I was just using the wrong words for my search.

Vapaapäivät ja sadetta, mitä tekisi? Ostoksille ja vesipuistoon, yes please! Menin metrolla Staraya Derevnya-pysäkille ja sieltä meni ilmaisia busseja Piterland-ostoskeskukseen, mutta päätin kävellä. Vesisateessa se on aina melko mukavaa ja näkeepähän maisemia! Matkalla ostoskeskukseen ohitin Valion tilat Primorskilla, kaksi ruokamarkettia (Karusel, Lenta) ja pääsin Piterlandin pihaan. Vähän ostoksia, takaisin metropysäkin läheisyyteen, jossa oli myöskin ostoskeskus "Gulliver", jossa päätin pyörähtää. Lopulta olin melkein iltakahdentoista kieppeillä vasta asuntolalla ja huoneeni oli onneksi ihanan lämmin, koska vesisade ja tuuli ei ole mikään maailman paras combo! Ps. En saa kaikkia tavaroitani varmaan edes mahtumaan laukkuihin paluumatkaa varten..o-nou.


 







 






“Some people walk in the rain, others just get wet.”

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

It will be alright.

Pelasin kerran jalkapalloa. Minulla oli vielä sinä aamuna kaikki hyvin. Lämmittelin lihakseni, kävin aamulenkillä.. Oli kesä.. Aurinko paistoi.  Oli yhdeksäs kesäkuuta ja vuosi oli 2012. Viikkoni kohokohta. Jalkapalloturnaus. Viisi peliä. Ensimmäinen peli alkoi, pari kosketusta , sain pallon ja olin juurikin syöttämässä sitä, polveni oli hieman koukussa, koholla, irti nurmesta. Vastustaja juoksi päin ja ihanku yli polven. Polveni vääntyi ulospäin, napsahti ja minä makasin nurmen pinnalla ja huusin kivusta. Huusin ja itkin, niinku en olisi ennen ikinä kipua kohdannutkaan. Kipu oli todella kova, ettei sitä olisi pystynyt edes millään kuvittelemaankaan.  Epäilin , että lumpio on mennyt pois paikoiltaan tai jotain muuta kamalaa. Nopeasti joukkueen valmentajat pelaajineen siirsivät minut kentän laidalle, rauhoittelivat, nostivat jalat koholle, laittoivat kaksi kylmäpussia molemmille puolille polvea ja siteen päälle, mikä pitelisi kylmäpussit paikoillaan. Si...
1 kommentti
surf away »

"Define perfect."

Praise women and don't judge them because of their looks only. They might look like nothing, but they might have the kindest heart and biggest compassion. Sometimes mass-production barbies can't understand it, and Christina Milian has a song called "Tell me what you see" and it talks about what you see and think of "a book by its cover". It applys in every prospect of your life. It really might be devastating when you don't get a promotion because you don't look like a plastic Barbara. If you don't have the "bawawaboom" sex appeal to men in a corporation where men have the power to choose then you (are screwed) will be left out. You will be an outsider. I wouldn't suggest to you to fit in. That's what everybody are doing - just fitting in. What's so extraordinary about that? I am also quite frustarated about everything "glamorous" in life. Maybe the stupidest thing was when Henna K. (from Big Brother) got...
7 kommenttia
surf away »

Menetys.(?)

Päässäni myllertää ja mieleni on sekava. Tuijotan vasenta nimetöntä ja sormusta, joka sieltä ei lähde pois millään ilveellä. Hän kaasuttelee pois elämästäni, muttei lopulliseksi. Hän ei ole vieläkään pystynyt sulkemaan minua pois enkä minä ole sulkenut häntä pois. Tarvitsen häntä yhtälailla kuten aamukahviani. En ole riippuvainen hänestä, koska pärjään vallan mainiosti hänen poissaollessaan, mutta kun hän on läsnä, vieressäni, kuuntelemassa niin minusta tuntuu niin naiiviltä, niin filosofiselta, niin ristiriitaiselta. Valitan ja hymyilen, vitsailen ja irvistelen, tuskailen ja haahuilen. Ihan hassua kun pitää toisen ihmisen läsnäolosta ja pitää hänen seurastaan, hänen puheista, ja kun hän on pois häntä ei kaipaakaan, koska hän unohtuu mielen sykeröihin. Yhtä suurta sokkeloa koko ihmisen aivotukset ja mietteet. Joskus tuumailen, että MIKSI ihmiset uskovat rakastavansa ja vielä jankkaavat niitä kolmea sanaa toiselleen niinkuin se olisi happea, jota ilman ei voi elää? Happikin loppuu jos...
12 kommenttia
surf away »