Siirry pääsisältöön

"Vallanhimo on kaikista intohimoista räikein."


Media ei auta kaikkia, se ei auta kaikkeen. Netissä on paljon väärää tietoa, netti ei taa koko totuutta. Et tiedä kuka on mitäkin julkaissut minnekkin ja ehkä kaikki julkaisu ei ole välttämättä totta.

Onko monilla ihmisillä helpompaa olla tekemisissä internetissä (msn, facebook ym), koska hän voi siellä olla vapaampi? Ei tarvitse välittää miltä näyttää, koska se toinen ei näe sinua. Voi vetää roolia ja olla mielenkiintoisempi/tylsempi kuin mitä oikeasti on. Voi naamioitua keneksi vaan. Pulma kohtaa sinua vasta siinä vaiheessa kun täytyy irroitautua virtuaalimaailmasta ja siirtyä oikeeseen maailmaan, jossa mukana keskusteluissa ovat kehonkieli ja eleet, äänensävy ja painotukset. Puheessa et sano: "lol", "XD" vaan ne ilmaistaan jollakin toisella tapaa.

Jotkut tekevät tilejä kuvapalveluihin, laittautuvat kuviin, jotta saisivat egobuustia. On se egoismia kun saa palautetta, joka on kiitettävää ja ihailee sinua. Tuntuu ylijumalalta - aahh ne kaikki palvoo mua. Sitten, jos joku poikkea normaaliudesta eikä kiittelekkään sinua niin vedät hirveät herneet nenään ja blokkaat sen koko henkilön. Monesti ihmiset eivät osaa ottaa minkäänlaista kritiikkiä vastaan - ei edes rakentavaa kritiikkiä. Ilman kritiikkiä ei vaan voi kehittyä.

Obsessointi erilaisista asioista muuttuu ihmisen mukana. Vanhemmaksi saadessaan yksilön mielenkiinnon kohteet yleensä muuttuvat yhdessä arvojärjestyksen kanssa. Arvot menee pakostakin uusiksi kun kuvioihin tulee muu perhe - oma perhe, poikakaveri, lemmikit, lapset. Sillon et voi tuhlata rahoja kymppitonnin laukkuun ja kenkiin kun pitäisi kotiin saada ruokaa ja autoon bensaa. Tietenkin jos on tuloja mukavasti niin menojakin voi olla.


Rahasta pitää nauttia ja shoppailu on parasta terapiaa itselleni - pääsen kiertelemään kauppoihin, kuuntelen iPodia, hymyilen ja shoppailun välissä kulauttelen yhden Moijiton ja jatkan kävelyä kaupoissa tuijottaen "huippumerkkejä" ikkunoissa. Nappaan muutamat kengät ja laukun ja olen onnellinen. Saan tavan kohentaa ulkonäköäni. Ja kenkiä sekä laukkuja on "turvallista" ostaa kun ei tarvitse ahtautua liian pieniin vaatteisiin tai ei tarvitse ahdistua, jos ei "täytä vaatteita" oikeasta kohdista.



Kaikki ovat tekopyhiä omalla tavalla. Joillakin on ominaisuus tunnistaa se oma tekopyhyys itsestänsä ja he voivat kitkeä jonkun siitä pois. Tietoinen omista virheistä ja vääristä teoista, sanomistaan asioista. Jotkut voivat elää pyhäässä tekopyhyydessä tunnistamattomana omaa tekopyhyyttään, joka voi ajaa muut raivon partaalle.

Kuka nyt itsensä vikoja tunnistaisi?
Kuka myöntää olevansa väärässä?

Onko se ihminen, joka on tarpeeksi vahva sisältään ja kestää pettymyksiä sekä totuutta?
Voiko hän voi jopa myöntää olevansa väärässä?

Onko Matti Vanhanen myöntänyt, että hän on tehnyt vääriä päätöksiä, ehdotuksia?
Onko Bäckmän Helsingin Yliopistosta myöntänyt puhuvansa päätä heinää A-talkissa?

Minulla ei ole mitään menettettävää, jos myönnän olevani väärässä. Myönnä sinäkin joskus - aina ei tarvitse olla omahyväinen narsisti valloittaen itselleen jalkapallokentän kokoisen "playgroundin". Joku tila, johon muu ei voi tulla. Minä vain yksinkertaisesti ilmaisen asian, kuten minä sen nään. Jos mitään ei ole menetettävää niin voin vaan voittaa, ja +/- nolla tilanne ei ole myöskään pahempi.

Tyhmyys ei kuole koskaan kun ihmisiä on olemassa.

Kommentit

Jenni sanoi…
Tunnustan. Kommunikoiminen on paljon helpompaa netissä, kun isossa pahassa maailmassa :D tosin bloggaaminen on kaikista mukavinta, kun kukaan ei tiedä miltä mun pärstä näyttää. Ihanaa tulla välillä arvostelluksi pelkästään sanomisiensa takia!
Pink Links sanoi…
On aivan totta, että ilman kritiikkiä ei voi kehittyä.

Totuus sinänsä on siitä mielenkiintoinen asia, että jokaisella meillä on omat totuutemme.

Moni asia näyttää kokonaan joltakin muulta kuin mitä se on. Television asiaohjelmatkaan eivät ole välttämättä totta, vaikka niissä jopa esitettäisiin eri näkökantoja. Tuottajat ja muut taustavoimat manipuloivat ohjelmia. Haastateltavilla voi myös olla erilaisia tarkoituksia toiminnalleen. Me luulemme tietävämme ne mutta saatamme eksyä pahastikin harhapoluille.

Koko totuutta jostakin asiasta voi olla vaikeaa selvittää.

Kirjoituksessasi on mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka saavat ajatukset liikkeelle.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

It will be alright.

Pelasin kerran jalkapalloa. Minulla oli vielä sinä aamuna kaikki hyvin. Lämmittelin lihakseni, kävin aamulenkillä.. Oli kesä.. Aurinko paistoi.  Oli yhdeksäs kesäkuuta ja vuosi oli 2012. Viikkoni kohokohta. Jalkapalloturnaus. Viisi peliä. Ensimmäinen peli alkoi, pari kosketusta , sain pallon ja olin juurikin syöttämässä sitä, polveni oli hieman koukussa, koholla, irti nurmesta. Vastustaja juoksi päin ja ihanku yli polven. Polveni vääntyi ulospäin, napsahti ja minä makasin nurmen pinnalla ja huusin kivusta. Huusin ja itkin, niinku en olisi ennen ikinä kipua kohdannutkaan. Kipu oli todella kova, ettei sitä olisi pystynyt edes millään kuvittelemaankaan.  Epäilin , että lumpio on mennyt pois paikoiltaan tai jotain muuta kamalaa. Nopeasti joukkueen valmentajat pelaajineen siirsivät minut kentän laidalle, rauhoittelivat, nostivat jalat koholle, laittoivat kaksi kylmäpussia molemmille puolille polvea ja siteen päälle, mikä pitelisi kylmäpussit paikoillaan. Si...

"Expressing fear can be an act of courage."

Fear starts at the point when control stops. Control. We love to have control in our lives. We want to control some aspect in it. It might be food, relationships, and looks; etc. Everyone wants to have control over something - school and doing your homework daily is one way of having control over something. I have huge fear – fear of driving. I lost control of my car on one sunny, but slippery winter day. I was really terrified because the car was going up to 80 km/h. Car started going on the left, over the disjunctive strip. At the last moment I really tried pulling the steering wheel to the right, and then it started going on the right and spun over the roof 3 times and stopped. The most terryfing moment in my life – I was mainly concerned about the car because I survived. Afterwards I’ve realized how lucky I was to get out of this accident alive. Happy to be alive, although I feel bit sad about the car, but a car is just a piece of metal and plastic. Nothing more, nothing less. Pers...

Menetys.(?)

Päässäni myllertää ja mieleni on sekava. Tuijotan vasenta nimetöntä ja sormusta, joka sieltä ei lähde pois millään ilveellä. Hän kaasuttelee pois elämästäni, muttei lopulliseksi. Hän ei ole vieläkään pystynyt sulkemaan minua pois enkä minä ole sulkenut häntä pois. Tarvitsen häntä yhtälailla kuten aamukahviani. En ole riippuvainen hänestä, koska pärjään vallan mainiosti hänen poissaollessaan, mutta kun hän on läsnä, vieressäni, kuuntelemassa niin minusta tuntuu niin naiiviltä, niin filosofiselta, niin ristiriitaiselta. Valitan ja hymyilen, vitsailen ja irvistelen, tuskailen ja haahuilen. Ihan hassua kun pitää toisen ihmisen läsnäolosta ja pitää hänen seurastaan, hänen puheista, ja kun hän on pois häntä ei kaipaakaan, koska hän unohtuu mielen sykeröihin. Yhtä suurta sokkeloa koko ihmisen aivotukset ja mietteet. Joskus tuumailen, että MIKSI ihmiset uskovat rakastavansa ja vielä jankkaavat niitä kolmea sanaa toiselleen niinkuin se olisi happea, jota ilman ei voi elää? Happikin loppuu jos...