Siirry pääsisältöön

"Jos mielessä on syttyvää ainesta, se syttyy."


Mikä minut määrittää?

Onko se elopainoni, saavutukseni? Ulkoinen persoonani?

Miksi annan muitten asioiden taikka ihmisten määräitä minua?

Miksen voisi hyväksyä oma määritelmää minuudesta? Omasta itsestäni?

E.M.O. = Everything Means Options

Get over it.


Tyhjä olo, kovin on olo tyhjä.


---

Maskin takana olemme, sisältä hajalla, päältä kuorrutettuja.
Onneksi löytyy myös aitoja ihmisiä sisältä ja ulkoa.
On terveitä, onnellisia ja melkein-huolettomia ihmisiä.
Mutta keskiverto kansalainen ei ole ikinä onnellinen.
Ei ole hienointa autoa, hienointa taloa.
Ei ole taloudellista tasapainoa, ei ole lainoja.
Kaikenlaista. Maskia. Hymyily.

Oli mahtavaa olla töissä kun ei tarvinnut miettiä koko ajan mitä tekisi, mitä söisi, miten olisi. Työkaverini olivat maailman kivoimmat, mutta joukkoon mahtui yksi Liisa Lorvija. Kertoilisin mielelläni hänestä lisää, minua kun niin ketutti aina töissä hänen tekemiset ja miten hän määräili minua. Minuahan ei määräillä - osaanhan ajatella itsekin, koska minullahan on vielä aivot tallessa, onhan? Vai onko Hannibal päässyt niihin käsiksi ja mennyt uppopaistamaan ne rasvassa jättäen minulla onton pääkopan vailla älliä?

En usko, koska minulla on ideoita, ajatuksia, tiedän miten teen jotain ja tiedän mitä teen juuri nyt. En tiedä mitä olen tekemässä huomenna tai meinaanko viikon päästä olla kahvilla kaverin kanssa? Olenko tunnin kuluttua lenkillä vaiko nukkumassa? Voisinko lukea kirjan ja lykätä nukkumaanmenoani? Heräisinkö silti virkeänä aamukuudelta lenkille? Vai painaisinko torkkua ja nukkuisin kunnes auringonvalo alkaa pilkistämään säleitten välistä?


Soittaisinko lääkärille ja sanoisin että selkääni sattuu, olkapääni ovat kipeät, niskat jumissa, takaraivo tykyttää? Menisinkö hammaslääkärille ja valittelisin särkevää hammastani? Saisinko siitä mojovankin laskun vaiko tikkarin kun istuin kiltisti siinä tuolissa sedän poratessa hammastani?

Elämässäni on niin paljon monia, erilaisia kysymyksiä. On aika hölmöjä kysymyksiä olemassa sekä kimurantteja. Jotkut kysymykset ovat helppoja, mutta toisille on ihan mahdotonta löytää vastausta - aivan sama tutkiiko sitä kysymystä 1000 lääkäriä, tohtoria ja dosenttia filosofisella, psykologisella tai sokkokoe -menetelmätasolla, mutta varmaa on se, että kaikki on niin epävarma eikä varmuudella voi sanoa eikä tietää mitään.

Elämä muuttuu, ihmiset muuttuu, kohtalo määrittelee meidät aika pitkälti. Me vain voimme heilua mukana ja huutaa ylämäkissä sekä kiljua alasmentäessä ja pohjalla pitää olla vaan tarpeeksi tahdonvoimaa sekä -lujuutta, jotta voisi lähteä uuteen nousuun.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Vitsi et sie kirjoitat niin kivasti, humoristisella sävyllä pohdiskelet myös vakavampia asioita ja löydät hyviä juttuja, optimistisuutta asioista joista monikaan ei osaisi.

Piti ihan kokonaan lukea tämä blogi - tosi hieno.
Cocou sanoi…
Kyllä vain , jonkinlaista tekstiä tässä yrittäny väsätä .. :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

It will be alright.

Pelasin kerran jalkapalloa. Minulla oli vielä sinä aamuna kaikki hyvin. Lämmittelin lihakseni, kävin aamulenkillä.. Oli kesä.. Aurinko paistoi.  Oli yhdeksäs kesäkuuta ja vuosi oli 2012. Viikkoni kohokohta. Jalkapalloturnaus. Viisi peliä. Ensimmäinen peli alkoi, pari kosketusta , sain pallon ja olin juurikin syöttämässä sitä, polveni oli hieman koukussa, koholla, irti nurmesta. Vastustaja juoksi päin ja ihanku yli polven. Polveni vääntyi ulospäin, napsahti ja minä makasin nurmen pinnalla ja huusin kivusta. Huusin ja itkin, niinku en olisi ennen ikinä kipua kohdannutkaan. Kipu oli todella kova, ettei sitä olisi pystynyt edes millään kuvittelemaankaan.  Epäilin , että lumpio on mennyt pois paikoiltaan tai jotain muuta kamalaa. Nopeasti joukkueen valmentajat pelaajineen siirsivät minut kentän laidalle, rauhoittelivat, nostivat jalat koholle, laittoivat kaksi kylmäpussia molemmille puolille polvea ja siteen päälle, mikä pitelisi kylmäpussit paikoillaan. Si...

kuvun alla

Nyt on tasan kaksi viikkoa leikkauksesta (:tähystyksestä) . Kävelysauvat jätetty kotona kokonaan pois; iltaisin vaan käytän toista apuna ja ihan aikaisin aamusta, kun on vähän kankea vielä tuo sarananivel heräämisen jälkeen. Viikko #1 oli pahin. Viikolla #2 helpotti. Viikko #3 lisätään tehoja.  Sarjoja ~4/pv Koukistukset, 20 toistoa  Varpaat poispäin, 20 toistoa  Kantapään nostot, 20 toistoa Vatsat, 20+20 toistoa  Venyttely, 5-10 min Ihana, että pystyy tekemään vatsalihasliikkeitä, aluksi nekään eivät sujuneet. --- Eilen oli ristiäiset ja vaikka se itse katsetilaisuus kesti ~20 minuuttia , niin vasen puoleni kehosta oli ihan tulessa, kun paino ei vieläkään jakaannu molemmille puolille tasaisesti. Ruoka oli erinomaista, vauvat ihania ja saivat nimet. Ei tarvitse enää sanoa "Vauva A ja Vauva B". --- Tänään  alkoi projekti "Kuvun alla" .. Stephen Kingin kirjoittama kirja päätyi lukulistalleni jo tovi sitten, aloitinkin sen luk...

I've had a --- day.

Juna meni aamulla aikaisin, koska halusin olla ajoissa perillä, olin laittanut päälleni nahkatakin ja tuulihousu caprit, koska Foreca lupaili sateista säätä. Se, mitä Helsingissä odotti -- oli kaikkea muuta kuin sadetta. Siellä vaan aurinko porotti kirkkaalta taivaalta.  Maanantaina pääsin yheltätoista perille, sain vuodepaikan, vaihdoin päälle sairaalan söötit pinkit kuteet ja odottelin. Näin siinä hoitajan, nukutuslääkärin ja fysioterapeutin, jonka kanssa käytiin läpi fyssariohjeita.  Kahdelta pääsin leikkaussaliin, sain liimattavia lätkiä peräti kolme kappaletta, aloin itkemään suoraan leikkauspöydällä, hoitajat olivat tosi kivoja, esittelivät itsensä ja pitelivät kättäni ja pyyhkivät kyyneliäni. Nukutuslääkäri laittoi vähän lääkettä käteen ja lääkäri sanoi, että kohta päässäni tuntuu hassulta. Nukutuslääkäri toivotti hyviä päiväunia, puristelin kättä, pyyhin kyyneliäni. Vintti pimeni eli taisin nukahtaa kesken itkun. Heräsin, happinaamio päässä...