Päässäni myllertää ja mieleni on sekava. Tuijotan vasenta nimetöntä ja sormusta, joka sieltä ei lähde pois millään ilveellä. Hän kaasuttelee pois elämästäni, muttei lopulliseksi. Hän ei ole vieläkään pystynyt sulkemaan minua pois enkä minä ole sulkenut häntä pois. Tarvitsen häntä yhtälailla kuten aamukahviani. En ole riippuvainen hänestä, koska pärjään vallan mainiosti hänen poissaollessaan, mutta kun hän on läsnä, vieressäni, kuuntelemassa niin minusta tuntuu niin naiiviltä, niin filosofiselta, niin ristiriitaiselta. Valitan ja hymyilen, vitsailen ja irvistelen, tuskailen ja haahuilen.
Ihan hassua kun pitää toisen ihmisen läsnäolosta ja pitää hänen seurastaan, hänen puheista, ja kun hän on pois häntä ei kaipaakaan, koska hän unohtuu mielen sykeröihin. Yhtä suurta sokkeloa koko ihmisen aivotukset ja mietteet.
Joskus tuumailen, että MIKSI ihmiset uskovat rakastavansa ja vielä jankkaavat niitä kolmea sanaa toiselleen niinkuin se olisi happea, jota ilman ei voi elää? Happikin loppuu joskus, joten myös rakkauden täytyy loppua. Onko se sitten, että jos ei osaa rakastaa niin ei pysty elämään täysillä, koska ei ole ilmaa jota hengittää?
En väitä ettei rakkautta ole olemassa, mutta ihmettelen että mihin sitten rakkaus häviää kuten sanoo rakastavansa ja kumpikaan ei tee mitään väärää tai normaliuudestaan poikkeavaa? Tai jos tekee jotain normaaliudesta poikkeavaa, esim. lipoo kielellään toisen huuliaan .
Nyky-kosmopoliitti-maailmassa kaikki ne voidaan korvata. Ruoka tupakalla, juoma kahvilla ja rakkaus irtosuhteina ja k-18 chateilla. Ihminen ei siis tarvitse ruokaa, juomaa taikka rakkautta selviytyäkseen elämästä - kaikkihan on korvattavissa, yleinen harhaluulo johtaa meidät siihen, että tarvitsisimme noita asioita. Yhteiskunnan vanholliset käsitteet ja painostus määrää meitä etsimään rakkautta ja perustamaan perhetta e. pitäisi hankkia lapset, omakotitalo, koira ja kissa sekä kultakaloja.Toisaalta mistä sitten sitä rakkautta löytää? Vai löytääkö sitä ylipäätänsä mistään? Pitääkö vain odottaa, että se "osuisi" kohdalleen?
Mainostetaan yöelämää, mutta onko elämää vetää valkoista jauhetta nenäänsä ja juoda kilpaa niin monta paukkua alkoholia kuin kerkee ja mihin on varaa. Yökerhon sähköpostimainonnassa tulee tarjouksia aina viikkoa kohden - kaksi yhden hinnalla, yksi ilmaiseksi, hieno uusi juoma. Kaikkea ne keksiikin, mutta ei yökerhoista löydä useinkaan rakkautta. Siellähän etsitään enemmänkin irtosuhteita, sitä yhden yön tyydytystä ja Nasu auttakoot jos se toinen ihminen vielä haluaa herätyn yön jälkeen olla yhteyksissä. Valitettavan usein iltaisin kaadutaan toisen henkilön sänkyyn umpipäissään ja muka "tietämättömänä" tilanteesta. Onhan baareilu ihan mukavaa ajoittain, kun on hieman ylimääräistä rahaa ja tanssijalkaa vipattaa.
vaik ois hyvät kortit ettii vielki jokeria
sitä täydellistä elämän toveria
mulle täydellinen mut en sillo tajunnu
en kai ollu valmis, en vaa osannu olla
mä petin sitä kerran, tyrin ite koko homman..Makeeta & Hapanta - ISO H
Ylipäätänsä en usko rakkauteen, en ainakaan omalla kohdallani. Onhan suhteita ollut, ja näin päin pois, mutta en minä usko. En luota. Ilman luottamusta ei voi olla suhdetta, ei voi edes olla kavereita, voi olla vain "hyvänpäivän" tuttuja. Niitähän riittää jonoksi asti. Toisaalta kun olen löytänyt sellaisen kaverin, johon luotan täysin ja hän auttaa hädästä niin hyvässä kuin pahassa ja kuuntelee minua, MUTTA jos hän ei sitten avaudu eikä luota? Ei ole molemminpuolista luottamusta, jolloin oma luottamuksenikin häviää. Ja taas ollaan tilanteessa, jossa pitää todeta, että kaikkeen ja kaikkiin pitää suhtaudua varauksella.
Entä jos olen ohjannut itseään tietoisesti kohti päämäärää, etten minä rakastu?
Entä jos olen ohjannut itseään tietoisesti kohti päämäärää, etten minä rakastu?
En tunnusta pelkojani muille, en edes ns "heikkoina hetkinä", mieluummin käyn Rocky-lenkillä hakemassa mielenlujuttaa ja kestävyyttä sillä pelot tekevät haavoittuvaiseksi vaikka harvemmin syntyy itselleni Se Pelon Tunne.
Pelkohan on vain mielentila - se epämiellyttävä tunne vatsapohjassa, ettei kaikki ole hyvin. Minä olen tuntenut sen, tilanteessa yllättävässä.
Oletko sinäkin?
Kommentit
Mummojen kahvi keskustelut on kieltämättä hyvin mielenkiintosia :)
Hihi minäki söin niitä pikkupatukoita kun hitto oli siwassa alennuksella 4 kpl kahdella eurolla niin totta kai niitä piti ostaa.
Kiitos vinkeistä, en oikein osaa viellä käyttää tätä koko blogiakaa :)
Tykkään tosi paljon tästä sun blogista :)
Kiintymyksensä tunnustaminen toiselle on pahimmanlaatuista alastomuutta, eikä sitä enää koskaan pääse karkuun kun tunnustaa ihmiselle TARVITSEVANSA tätä. Sitä tulee asiasta haavoitetuksi koko loppuelämänsä kun sattuu kohdalle erot ja toiset miehet tai naiset. Oma vikansa kun meni pulpauttamaan sen tosi-valheen ulos.
By the way Im starting a new blog and Im gonna close my old blog, though I will keep on posting there about my weight-issues. It would be nice if you'd like to continue reading it. :)
<3 I will return reading your postings tommorrow! :) hope everything is good. <3
Itse en ole yhtään lukija tyyppiä, siks en oikein jaksa asettaa elämääni näiden pääsykokeiden varaan, koska tiedän, etten mä tule ikinä pääsemään yliopistoon. Mun paikkani on täällä AMK:ssa, mihin pääsins siirrolla toisesta koulusta aivan vahingossa.
Ja tosiaan joo, se on varmasti tää ihana ilma, mikä vaikuttaa! Toissapäivänäkin oltiin J:n kanssa ulkona juomassa, järven rannalla. Istuttiin penkillä ja kuunneltiin laineiden liplatusta. Aurinko paistoi ja oli lämmin. Liian ihanaa. Aivan liian ihanaa. Sillon mul oli sellai olo, et tässä mä haluan olla. Painoin mitä tahansa. Tää on elämää <3
Olis niin ihana pikkuhiljaa unohtaa paino ja ruoka. Syödä kuin muut. Syödä kun on nälkä ja löytää elämää muutakin sisältöä. Mutta pikkuhiljaa. Toivottavasti ensi syksynä olisin jo vähän viisaampi..
Jakselemuksia! <3
Olet elämän arvoinen, muista se! Nautitaan nyt näistä ihanista ilmoista, vaikka nyt se itse asiassa alkoikin vissiin taas viilenemään. Mutta kyllä niitä aurinkohellepäiviä vielä tulee, aivan varmasti.. =)
-Edna
Tällanen pessimisti vastaus. :)
Ihan normaali kiinnostuksen osoittaminen toista kohtaan on jo niin vaikeaa. Sitä on jotenkin hirveän haavoittuva juuri silloin, kun kertoo mitä oikeasti tuntee ja ajattelee.
Ja tuo on totta myös. Ei niitä pelkoja hirveän helposti muille kerrota -minulle tulee ainakin se tunne, että joku voi käyttää pelkojani minua vastaan..
Mutta aivan ihania tekstejä olet saanut aikaan taas (: Täytyy katsoa, että koska saan oman koneen kuntoon niin niihin voisi syventyä enemmän.
Minulle on siunautunut roppakaupalla aitoa rakkautta, jonka löysin odottamatta ja etsimättä arkisessa linja-autossa. Uskon siis rakkauteen mutta muistan, kuinka en aikuisuuteni alkumetreillä siihen vielä uskonut. Huonot kokemukset voivat viedä uskon kaikkeen hyvään, enkä ihmettele sitä yhtään.