Menetys.(?)

Päässäni myllertää ja mieleni on sekava. Tuijotan vasenta nimetöntä ja sormusta, joka sieltä ei lähde pois millään ilveellä. Hän kaasuttelee pois elämästäni, muttei lopulliseksi. Hän ei ole vieläkään pystynyt sulkemaan minua pois enkä minä ole sulkenut häntä pois. Tarvitsen häntä yhtälailla kuten aamukahviani. En ole riippuvainen hänestä, koska pärjään vallan mainiosti hänen poissaollessaan, mutta kun hän on läsnä, vieressäni, kuuntelemassa niin minusta tuntuu niin naiiviltä, niin filosofiselta, niin ristiriitaiselta. Valitan ja hymyilen, vitsailen ja irvistelen, tuskailen ja haahuilen.

Ihan hassua kun pitää toisen ihmisen läsnäolosta ja pitää hänen seurastaan, hänen puheista, ja kun hän on pois häntä ei kaipaakaan, koska hän unohtuu mielen sykeröihin. Yhtä suurta sokkeloa koko ihmisen aivotukset ja mietteet.

Joskus tuumailen, että MIKSI ihmiset uskovat rakastavansa ja vielä jankkaavat niitä kolmea sanaa toiselleen niinkuin se olisi happea, jota ilman ei voi elää? Happikin loppuu joskus, joten myös rakkauden täytyy loppua. Onko se sitten, että jos ei osaa rakastaa niin ei pysty elämään täysillä, koska ei ole ilmaa jota hengittää?

En väitä ettei rakkautta ole olemassa, mutta ihmettelen että mihin sitten rakkaus häviää kuten sanoo rakastavansa ja kumpikaan ei tee mitään väärää tai normaliuudestaan poikkeavaa? Tai jos tekee jotain normaaliudesta poikkeavaa, esim. lipoo kielellään toisen huuliaan .

Miksi rakkaus, ruoka ja juoma ovat keskeisimpiä asioita?

Nyky-kosmopoliitti-maailmassa kaikki ne voidaan korvata. Ruoka tupakalla, juoma kahvilla ja rakkaus irtosuhteina ja k-18 chateilla. Ihminen ei siis tarvitse ruokaa, juomaa taikka rakkautta selviytyäkseen elämästä - kaikkihan on korvattavissa, yleinen harhaluulo johtaa meidät siihen, että tarvitsisimme noita asioita. Yhteiskunnan vanholliset käsitteet ja painostus määrää meitä etsimään rakkautta ja perustamaan perhetta e. pitäisi hankkia lapset, omakotitalo, koira ja kissa sekä kultakaloja.Toisaalta mistä sitten sitä rakkautta löytää? Vai löytääkö sitä ylipäätänsä mistään? Pitääkö vain odottaa, että se "osuisi" kohdalleen?

Mainostetaan yöelämää, mutta onko elämää vetää valkoista jauhetta nenäänsä ja juoda kilpaa niin monta paukkua alkoholia kuin kerkee ja mihin on varaa. Yökerhon sähköpostimainonnassa tulee tarjouksia aina viikkoa kohden - kaksi yhden hinnalla, yksi ilmaiseksi, hieno uusi juoma. Kaikkea ne keksiikin, mutta ei yökerhoista löydä useinkaan rakkautta. Siellähän etsitään enemmänkin irtosuhteita, sitä yhden yön tyydytystä ja Nasu auttakoot jos se toinen ihminen vielä haluaa herätyn yön jälkeen olla yhteyksissä. Valitettavan usein iltaisin kaadutaan toisen henkilön sänkyyn umpipäissään ja muka "tietämättömänä" tilanteesta. Onhan baareilu ihan mukavaa ajoittain, kun on hieman ylimääräistä rahaa ja tanssijalkaa vipattaa.

vaik ois hyvät kortit ettii vielki jokeria
sitä täydellistä elämän toveria

mulle täydellinen mut en sillo tajunnu
en kai ollu valmis, en vaa osannu olla
mä petin sitä kerran, tyrin ite koko homman..

Makeeta & Hapanta - ISO H

Ylipäätänsä en usko rakkauteen, en ainakaan omalla kohdallani. Onhan suhteita ollut, ja näin päin pois, mutta en minä usko. En luota. Ilman luottamusta ei voi olla suhdetta, ei voi edes olla kavereita, voi olla vain "hyvänpäivän" tuttuja. Niitähän riittää jonoksi asti. Toisaalta kun olen löytänyt sellaisen kaverin, johon luotan täysin ja hän auttaa hädästä niin hyvässä kuin pahassa ja kuuntelee minua, MUTTA jos hän ei sitten avaudu eikä luota? Ei ole molemminpuolista luottamusta, jolloin oma luottamuksenikin häviää. Ja taas ollaan tilanteessa, jossa pitää todeta, että kaikkeen ja kaikkiin pitää suhtaudua varauksella.

Entä jos olen ohjannut itseään tietoisesti kohti päämäärää, etten minä rakastu?

En tunnusta pelkojani muille, en edes ns "heikkoina hetkinä", mieluummin käyn Rocky-lenkillä hakemassa mielenlujuttaa ja kestävyyttä sillä pelot tekevät haavoittuvaiseksi vaikka harvemmin syntyy itselleni Se Pelon Tunne.

Pelkohan on vain mielentila - se epämiellyttävä tunne vatsapohjassa, ettei kaikki ole hyvin. Minä olen tuntenut sen, tilanteessa yllättävässä.

Oletko sinäkin?