Siirry pääsisältöön

Ei kiinnosta, kiinnostaako?

Minua ei kiinnosta, että kiinnostaako nuoria äänestäminen tai minun äänestäminen varsinkin, mutta minusta nuorien pitäisi olla kiinnostunut politiikasta (kunnallisvaaliehdokkuudesta sekä äänestämisestä); onneksi nuorten aktiivisuus on noussut sillä saralla? Nuoretkin joskus vanhenevat ja jossain vaiheessa, voisi luulla, että politiikka ja kunnassa tehtävät päätökset alkaisivat kiinnostaa?

Elämme demokratian aikaa emmekä diktatuurin vallan alaisena, jossa yksi määrää marssitahdin.

Nuoret. Mikä ja kuka määrittelee nuoren, mutta sanotaan näin, että: onhan nelikymppinenkin nuori - nuorehko, mutta hänen huoleenaiheet saattavat olla hieman erilaisia kuin 20-vuotiaalla?

Itse haluaisin paneutua mm. 16-27 vuotiaiden hyvinvointiin, ettei heistä tulisi väliinputojia, ei kenenkään kuuluisi syrjäytyä yhteiskunnasta ja olen jokseekin huolestunut joistakin julkisen sektorin palveluista. (mm. julkinen liikenne ja viikonlopun röntgenpäivystys)

Paikallinen viikonloppupäivystys määrää minut kipeällä koivella menemään 35 kilometrin päähän röntgeniin, vaikkei minulla ole murtumaa, mutta ihan vaan varmuuden vuoksi -- ei voi odottaa maanantaihin. Kahdet päivystysmaksut ja 9,25 taksimatkasta meno-paluu. Hintaa viikonlopulle kertyy rapeat 60 euroa eikä jalassa olekaan murtumaa, kuten alunperin lääkäri Imatralla uumoili. Rahaa ja viisi tuntia vaan siihen reissuun kuluikin. Jalasta sitten löytyikin jotain, mutta aina ei välttämättä löydy?

Pari tuttavaa saattavat ohimenneen sanoa, "vähän noloa" -- oot jossain vaaleissa? Se on asenteesta kiinni, mutta ne samat tuttavukset valittavat puiston penkillä kuntamenoista ja miten nuoria ei huomata. Nuorilla ei ole omaa paikkaa, missä rauhassa saisi olla tai kerääntyä kavereiden kanssa, bussikuljetus kouluun ei toimi hyvin, pyörätiet jossain kohtaa ovat todella karmeassa kunnossa. Ei ole mitään tekemistä?

Ajatuksia nuorten suusta: kaikki on kallista - ei voi harrastaa, salilla käyminen maksaa. Tottakai, mitään ei saa ilmaiseksi. Ruoka maksaa, asunnot maksaa, harrastaminen maksaa, bussilippu maksaa.

Auttaako puiston penkillä asiasta valittaminen? Voi olla.. saattaa olla, että joku kuulee ja tuo asian esiin.

Kunnassa päätetään isommista linjauksista; julkisen sektorin päätökset tehdään siellä. Minä voin pykriä sinne, koska haluan ja minulla on päämääriä ja tiedonjanoa. Haluan myös tietää, miten rattaat kuntapoliittisesti pyörivät. Toki, valtuuston ulkopuolelle jääminen, on mahdollista, mutta olen yrittänyt.

Minulle on melko yhdentekevää, mitä monet ajattelevat puoluestani tai vaaliehdokkuudesta, tai mitä he ainakin luulevat tietävänsä. Minä yritän pyrkiä johonkin, koska minulla on mahdollisuus. Kansa saa päättää, joten annamme heidän päättää. Kansa tietää, mihin haluavat parannuksia ja kuka voisi parhaiten toimia heidän äänitorvenaan pyöreän pöydän äärellä, kahvikuppi kädessä. Demokratia on keskustelua ja mielipiteiden esittämistä, joten antakaamme demokratian näyttää, mihin se pystyy ja saadaan aikaan keskustelua.


"Kehittyvä, Ahkera, Innovatiivinen, Rohkea, Inspiroitunut, Tavoitteellinen"

Sellainen olen minä.

Kommentit

Mika sanoi…
Politiikka on omituisesti kiinnostanut ihan pienestä asti ja kunnallisvaaliehdokkuutta oon pyöritellyt vuodesta toiseen. Fakta on että aikaa ei ehkä riittäisi sillä tavalla kuin haluaisin.. Ehkä vielä joskus.

Vaali-illat on aina ollu superjännittäviä, vähän kuin euroviisut tai urheilukisat. Omaa suosikkia jännätään ja pidetään peukkuja alaspäin muille. Lokakuun loppu, ei jaksais odottaa :D
Unknown sanoi…
Mä ihailen sun päättäväisyyttä ja tarmokkuutta. You go girl! On helppo vaan valittaa ja nurista, mutta ei tehdä mitään asioiden eteen. Ihanaa, että jotkut ottavat härkää sarvista ja voivat ainakin sanoa, että yritin (jos ei muuta).

Tämän blogin suosituimmat tekstit

It will be alright.

Pelasin kerran jalkapalloa. Minulla oli vielä sinä aamuna kaikki hyvin. Lämmittelin lihakseni, kävin aamulenkillä.. Oli kesä.. Aurinko paistoi.  Oli yhdeksäs kesäkuuta ja vuosi oli 2012. Viikkoni kohokohta. Jalkapalloturnaus. Viisi peliä. Ensimmäinen peli alkoi, pari kosketusta , sain pallon ja olin juurikin syöttämässä sitä, polveni oli hieman koukussa, koholla, irti nurmesta. Vastustaja juoksi päin ja ihanku yli polven. Polveni vääntyi ulospäin, napsahti ja minä makasin nurmen pinnalla ja huusin kivusta. Huusin ja itkin, niinku en olisi ennen ikinä kipua kohdannutkaan. Kipu oli todella kova, ettei sitä olisi pystynyt edes millään kuvittelemaankaan.  Epäilin , että lumpio on mennyt pois paikoiltaan tai jotain muuta kamalaa. Nopeasti joukkueen valmentajat pelaajineen siirsivät minut kentän laidalle, rauhoittelivat, nostivat jalat koholle, laittoivat kaksi kylmäpussia molemmille puolille polvea ja siteen päälle, mikä pitelisi kylmäpussit paikoillaan. Si...

"Expressing fear can be an act of courage."

Fear starts at the point when control stops. Control. We love to have control in our lives. We want to control some aspect in it. It might be food, relationships, and looks; etc. Everyone wants to have control over something - school and doing your homework daily is one way of having control over something. I have huge fear – fear of driving. I lost control of my car on one sunny, but slippery winter day. I was really terrified because the car was going up to 80 km/h. Car started going on the left, over the disjunctive strip. At the last moment I really tried pulling the steering wheel to the right, and then it started going on the right and spun over the roof 3 times and stopped. The most terryfing moment in my life – I was mainly concerned about the car because I survived. Afterwards I’ve realized how lucky I was to get out of this accident alive. Happy to be alive, although I feel bit sad about the car, but a car is just a piece of metal and plastic. Nothing more, nothing less. Pers...

Menetys.(?)

Päässäni myllertää ja mieleni on sekava. Tuijotan vasenta nimetöntä ja sormusta, joka sieltä ei lähde pois millään ilveellä. Hän kaasuttelee pois elämästäni, muttei lopulliseksi. Hän ei ole vieläkään pystynyt sulkemaan minua pois enkä minä ole sulkenut häntä pois. Tarvitsen häntä yhtälailla kuten aamukahviani. En ole riippuvainen hänestä, koska pärjään vallan mainiosti hänen poissaollessaan, mutta kun hän on läsnä, vieressäni, kuuntelemassa niin minusta tuntuu niin naiiviltä, niin filosofiselta, niin ristiriitaiselta. Valitan ja hymyilen, vitsailen ja irvistelen, tuskailen ja haahuilen. Ihan hassua kun pitää toisen ihmisen läsnäolosta ja pitää hänen seurastaan, hänen puheista, ja kun hän on pois häntä ei kaipaakaan, koska hän unohtuu mielen sykeröihin. Yhtä suurta sokkeloa koko ihmisen aivotukset ja mietteet. Joskus tuumailen, että MIKSI ihmiset uskovat rakastavansa ja vielä jankkaavat niitä kolmea sanaa toiselleen niinkuin se olisi happea, jota ilman ei voi elää? Happikin loppuu jos...