Siirry pääsisältöön

not giving up


"Häävieras" - asuni on valmis. 
Yksiolkaimen, hopeinen mekko 
-- erittäin kaunis ja mukava luonnossa.

Korut ja pikkulaukku.

Kengät.

En halua luopua näistä, otan vaikka kaveriksi yhden kävelysauvan, mikäli kävely näissä ei onnistu muuten. Minusta ne sopii asukokonaisuuten ihan hienosti, koska niissä on hopeanvärisiä koristeita. Sen lisäksi ne ovat erittäin mukavia ja nättejä jalassa. Juuri NE -täydelliset kengät.

Hiukset?
En tiedä vielä, miten ne laittaisin tai mitä niille tekisin. Toisaalta haluaisin ehkä nutturan, toisaalta "kreikkalaistyylisen" kampauksen. Tai perusnuttura? Tai hiukset auki? Tai joku ihan "over-the-top" kampaus? Kauhean vaikeata matskua, varsinkin, kun ei osaa oikeastaan mitään tehdä hiuksilleen.

hääkutsu

Häät, joihin minut on kutsuttu ovat 01092012 eli ihan pian. Teen kaikkeni, jotta voisin kävellä ja osallistua näihin juhliin mahdollisimman normaalisti. En tarvitse edes molempia kävelysauvoja. Reenaan, jumppaan, teen kaikkea, mitä pystyn, jotta paranisin mahdollisimman nopeasti. Haluaisin kuntosalille ja vesijuoksemaan, ASAP. 

Todella turhauttavaa on, kun auto on pihassa, muttei sitä pysty vielä ajamaan. Toivottavasti pian tähänkin saadaan muutos.. ja jalkani alkaa toimimaan lähestulkoon normaalin jalan tapaan.


Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Jennavaa :) sanoi…
Ihanat kengät, aivan mielettmän kivannäköiset ! :)

(Löysin googlettamalla blogisi! vaikuttaa kivalle ja mielenkiintoiselle)
24. elokuuta 2012 klo 17.28
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

It will be alright.

Pelasin kerran jalkapalloa. Minulla oli vielä sinä aamuna kaikki hyvin. Lämmittelin lihakseni, kävin aamulenkillä.. Oli kesä.. Aurinko paistoi.  Oli yhdeksäs kesäkuuta ja vuosi oli 2012. Viikkoni kohokohta. Jalkapalloturnaus. Viisi peliä. Ensimmäinen peli alkoi, pari kosketusta , sain pallon ja olin juurikin syöttämässä sitä, polveni oli hieman koukussa, koholla, irti nurmesta. Vastustaja juoksi päin ja ihanku yli polven. Polveni vääntyi ulospäin, napsahti ja minä makasin nurmen pinnalla ja huusin kivusta. Huusin ja itkin, niinku en olisi ennen ikinä kipua kohdannutkaan. Kipu oli todella kova, ettei sitä olisi pystynyt edes millään kuvittelemaankaan.  Epäilin , että lumpio on mennyt pois paikoiltaan tai jotain muuta kamalaa. Nopeasti joukkueen valmentajat pelaajineen siirsivät minut kentän laidalle, rauhoittelivat, nostivat jalat koholle, laittoivat kaksi kylmäpussia molemmille puolille polvea ja siteen päälle, mikä pitelisi kylmäpussit paikoillaan. Si...
1 kommentti
surf away »

"Define perfect."

Praise women and don't judge them because of their looks only. They might look like nothing, but they might have the kindest heart and biggest compassion. Sometimes mass-production barbies can't understand it, and Christina Milian has a song called "Tell me what you see" and it talks about what you see and think of "a book by its cover". It applys in every prospect of your life. It really might be devastating when you don't get a promotion because you don't look like a plastic Barbara. If you don't have the "bawawaboom" sex appeal to men in a corporation where men have the power to choose then you (are screwed) will be left out. You will be an outsider. I wouldn't suggest to you to fit in. That's what everybody are doing - just fitting in. What's so extraordinary about that? I am also quite frustarated about everything "glamorous" in life. Maybe the stupidest thing was when Henna K. (from Big Brother) got...
7 kommenttia
surf away »

Menetys.(?)

Päässäni myllertää ja mieleni on sekava. Tuijotan vasenta nimetöntä ja sormusta, joka sieltä ei lähde pois millään ilveellä. Hän kaasuttelee pois elämästäni, muttei lopulliseksi. Hän ei ole vieläkään pystynyt sulkemaan minua pois enkä minä ole sulkenut häntä pois. Tarvitsen häntä yhtälailla kuten aamukahviani. En ole riippuvainen hänestä, koska pärjään vallan mainiosti hänen poissaollessaan, mutta kun hän on läsnä, vieressäni, kuuntelemassa niin minusta tuntuu niin naiiviltä, niin filosofiselta, niin ristiriitaiselta. Valitan ja hymyilen, vitsailen ja irvistelen, tuskailen ja haahuilen. Ihan hassua kun pitää toisen ihmisen läsnäolosta ja pitää hänen seurastaan, hänen puheista, ja kun hän on pois häntä ei kaipaakaan, koska hän unohtuu mielen sykeröihin. Yhtä suurta sokkeloa koko ihmisen aivotukset ja mietteet. Joskus tuumailen, että MIKSI ihmiset uskovat rakastavansa ja vielä jankkaavat niitä kolmea sanaa toiselleen niinkuin se olisi happea, jota ilman ei voi elää? Happikin loppuu jos...
12 kommenttia
surf away »