Siirry pääsisältöön

ajatus ei mistään

Menestys ennen työtä? Sehän olisi maailman helpointa. Joskus sitä saattaisi toivoa, mutta tulisiko silloin samalla tavalla hyvän olon tunnetta?

Olisihan se ihanaa, mikäli kävelyni onnistuisi ilman ponnisteluja, ilman työtä. Ihan tuosta noin vaan, mutta todellisuus on ihan toisenlaista. Se iskee vasten kasvoja, kylmä ja vihlaiseva -- kipunakin tunnettu. Fyysinen, psyykkinen. Kipu.

Pitää olla paikassa A, juosta paikkaan B, tehdä liikkeitä, käydä lenkillä, tasapainoilla.

Elämässä on monia nyansseja. Vivahduksia, kenenkään tarina ei ole samanlainen, vaikkakin samankaltaisuutta saattaa esiintyä.

Olla vai eikö olla? Olenko kala vaiko lintu? Meinaanko mennä syvyksiin vai kohota taivaalle levittäen siipeni? Siipien kokeileminen tuntuu huomattavasti mielenkiintoisemmalle ajatukselle. Miksen kokeilisi siipiä, kun kerran on mahdollisuus? Ottaisin ilon irti kaikesta, mitä elämä tarjoaisi.


Menestyminen vaatii työtä, harvemmin se tarjotaan sinulle hopealautasella. Harvemmin. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

It will be alright.

Pelasin kerran jalkapalloa. Minulla oli vielä sinä aamuna kaikki hyvin. Lämmittelin lihakseni, kävin aamulenkillä.. Oli kesä.. Aurinko paistoi.  Oli yhdeksäs kesäkuuta ja vuosi oli 2012. Viikkoni kohokohta. Jalkapalloturnaus. Viisi peliä. Ensimmäinen peli alkoi, pari kosketusta , sain pallon ja olin juurikin syöttämässä sitä, polveni oli hieman koukussa, koholla, irti nurmesta. Vastustaja juoksi päin ja ihanku yli polven. Polveni vääntyi ulospäin, napsahti ja minä makasin nurmen pinnalla ja huusin kivusta. Huusin ja itkin, niinku en olisi ennen ikinä kipua kohdannutkaan. Kipu oli todella kova, ettei sitä olisi pystynyt edes millään kuvittelemaankaan.  Epäilin , että lumpio on mennyt pois paikoiltaan tai jotain muuta kamalaa. Nopeasti joukkueen valmentajat pelaajineen siirsivät minut kentän laidalle, rauhoittelivat, nostivat jalat koholle, laittoivat kaksi kylmäpussia molemmille puolille polvea ja siteen päälle, mikä pitelisi kylmäpussit paikoillaan. Si...

Menetys.(?)

Päässäni myllertää ja mieleni on sekava. Tuijotan vasenta nimetöntä ja sormusta, joka sieltä ei lähde pois millään ilveellä. Hän kaasuttelee pois elämästäni, muttei lopulliseksi. Hän ei ole vieläkään pystynyt sulkemaan minua pois enkä minä ole sulkenut häntä pois. Tarvitsen häntä yhtälailla kuten aamukahviani. En ole riippuvainen hänestä, koska pärjään vallan mainiosti hänen poissaollessaan, mutta kun hän on läsnä, vieressäni, kuuntelemassa niin minusta tuntuu niin naiiviltä, niin filosofiselta, niin ristiriitaiselta. Valitan ja hymyilen, vitsailen ja irvistelen, tuskailen ja haahuilen. Ihan hassua kun pitää toisen ihmisen läsnäolosta ja pitää hänen seurastaan, hänen puheista, ja kun hän on pois häntä ei kaipaakaan, koska hän unohtuu mielen sykeröihin. Yhtä suurta sokkeloa koko ihmisen aivotukset ja mietteet. Joskus tuumailen, että MIKSI ihmiset uskovat rakastavansa ja vielä jankkaavat niitä kolmea sanaa toiselleen niinkuin se olisi happea, jota ilman ei voi elää? Happikin loppuu jos...

Curiosity in me

Hello, namaste ja tervehdys! Jatkossa edesottamuksiani voi seurata osoitteessa www.curiosityinme.com - opinnot ja satunnaiset matkat sekä työt täyttävät suurimman osan arjestani. Kirjoittaminen on pöytälaatikkotasolla vähintäänkin mukavaa puuhaa, jolla voi purkaa omia ajatuksia sekä kertoa kokemuksista. Päiväkirja jatkuu ja opinnot jatkuu.