Tänään iski tajuntaan, että kunnallisvaalit ovat jo ensi kuussa! ..about 40 päivää vielä.. Tällä viikolla olen käynyt kahdessa kokouksessa liittyen koulun luottamustoimiin. Tänään on ohjelmistossa muiden puolueeni jäsenien tapaaminen.
Sen lisäksi pääsee poseeraamaan ehdokaskuvassa ja tulen päivittämään tulevan kuukauden aikana tekemisiäni enemmän.
Hirveän paljon tapahtunut, päivittelen kaikenmoista huomenna. Olin myös häissä!.. ja minulla oli korkkarit jalassa .. Lähinnä ajattelin nyt tehdä erillään olevan kuntavaaliehdokkaan blogin, johon voin rustailla ajatuksia niistä asioista, jotka liikuttaa minua kunnallisella tasolla, mutta säilytän yhteyden tänne.
Polvi. Siitäkin on kerrottavaa.
Frankfurt. Ensi viikolla pääsen osallistumaan nuorisoleirille, jossa keskustellaan kulttuurimonimuotoisuudesta, rajoista ja raja-alueilla toimimisesta. Uskon, että siellä pääsee tutustumaan erinäisiin mielenkiintoisiin ihmisiin ja ajatuksiin.
Kommentit