Siirry pääsisältöön

Tulisitko käymään?

Tänä aamuna oli mahdottoman mukavaa herätä siihen, kun puhelin soi ja ilmoitetaan vaan, että "Ensi viikon perjantaille varattu aikasi on peruttu tähän Helsinkiin; voisitko tulla silloin torstaina?" 

Anteeks vaan, mutta en minä asu kulman takana, se on kuitenkin 3-4h julkisella kulkuneuvolla, että pääsen sinne, joten kiitos, mutta ei kiitos tarjouksestanne.

Jalkani on kunnossa, so fine, joten mitäpä tässä. (ei, ei todellakaan oo)

Polven alapuolella on turvotusta, on kipua, on huteruutta, en pysty juoksemaan, en kykene hallitsemaan vielä jalkani. Nivelkapselit ei ole enää kivuliaita, mutta sääreen ja polven takaosaan koskee. Hylkiikö kehoni siirrettä? Onko siirre napsahtanut poikki? En saa kunnolla ojennettua, en saa täysiä vieläkään koukistettua.

Töissä kun oon ollut se kuutisen tuntia, niin ei toivoakaan, että pystyisin suoraan lähteä kävelemään siitä. Koipeni ei ole parantunut kunnolla ja odotin kovasti lääkärille pääsyä. Seuraava aika meni kalenterini mukaan vasta kuukauden päähän. 11.12.2012.

Viimeksi tuli lasku ortopedi-käynnistä Lahdessa (heinäkuulta 2012) ja minulla on kuitti maksetusta laskusta, mutta Lahdessa olivat veloittaneet kotikuntani lääkärikäyntini. Ensin tivattiin: "Oletko varma, että maksoit? Kävelit maksukuitin kanssa kassaan?" 

.. No, olen. Minulla on tässä tämä kuitti. 

Silloin sielläkin välähti: "Tulisitko laskuni kanssa käymään tässä toimistolla?" 

.. No, tottakai tuun, venaas hetki -- ei mee ku 2,5h ku tästä lähden tulemaan!

Ketuttaako? Ei laisinkaan.



Kommentit

Ella sanoi…
Paljon tsemppiä ja jaksamista!

Itseltä operoitiin sama polvi toistamiseen tuossa parisen viikkoa sitten (ristiside meni molemmilla kerroilla salibandyssä).
Ensimmäisessä kuntoutuksessa tuntui menevän kaikki mahdollinen pieleen, mutta nyt on mennyt paaaljon paremmin.

Mutta tosiaan, voimia sinne :)
Anonyymi sanoi…
Kirjoitit tuossa twitterin puolella juoksemisesta. En tiedä ketään, kuka olisi kolmen kuukauden kohdalla juossut testiaskelia lukuunottamatta. Silloin saa juosta (jos on saanut tarkastuksessa luvan) mutta se ei varmasti suju kenellän helposti. Mulla oli nilkan ja toisen polven kanssa niin paljon ongelmia, että juoksin vasta reilun 9 kk päästä leikkauksesta. Ei siis varmaankaan syytä huoleen!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

It will be alright.

Pelasin kerran jalkapalloa. Minulla oli vielä sinä aamuna kaikki hyvin. Lämmittelin lihakseni, kävin aamulenkillä.. Oli kesä.. Aurinko paistoi.  Oli yhdeksäs kesäkuuta ja vuosi oli 2012. Viikkoni kohokohta. Jalkapalloturnaus. Viisi peliä. Ensimmäinen peli alkoi, pari kosketusta , sain pallon ja olin juurikin syöttämässä sitä, polveni oli hieman koukussa, koholla, irti nurmesta. Vastustaja juoksi päin ja ihanku yli polven. Polveni vääntyi ulospäin, napsahti ja minä makasin nurmen pinnalla ja huusin kivusta. Huusin ja itkin, niinku en olisi ennen ikinä kipua kohdannutkaan. Kipu oli todella kova, ettei sitä olisi pystynyt edes millään kuvittelemaankaan.  Epäilin , että lumpio on mennyt pois paikoiltaan tai jotain muuta kamalaa. Nopeasti joukkueen valmentajat pelaajineen siirsivät minut kentän laidalle, rauhoittelivat, nostivat jalat koholle, laittoivat kaksi kylmäpussia molemmille puolille polvea ja siteen päälle, mikä pitelisi kylmäpussit paikoillaan. Si...

Menetys.(?)

Päässäni myllertää ja mieleni on sekava. Tuijotan vasenta nimetöntä ja sormusta, joka sieltä ei lähde pois millään ilveellä. Hän kaasuttelee pois elämästäni, muttei lopulliseksi. Hän ei ole vieläkään pystynyt sulkemaan minua pois enkä minä ole sulkenut häntä pois. Tarvitsen häntä yhtälailla kuten aamukahviani. En ole riippuvainen hänestä, koska pärjään vallan mainiosti hänen poissaollessaan, mutta kun hän on läsnä, vieressäni, kuuntelemassa niin minusta tuntuu niin naiiviltä, niin filosofiselta, niin ristiriitaiselta. Valitan ja hymyilen, vitsailen ja irvistelen, tuskailen ja haahuilen. Ihan hassua kun pitää toisen ihmisen läsnäolosta ja pitää hänen seurastaan, hänen puheista, ja kun hän on pois häntä ei kaipaakaan, koska hän unohtuu mielen sykeröihin. Yhtä suurta sokkeloa koko ihmisen aivotukset ja mietteet. Joskus tuumailen, että MIKSI ihmiset uskovat rakastavansa ja vielä jankkaavat niitä kolmea sanaa toiselleen niinkuin se olisi happea, jota ilman ei voi elää? Happikin loppuu jos...

Curiosity in me

Hello, namaste ja tervehdys! Jatkossa edesottamuksiani voi seurata osoitteessa www.curiosityinme.com - opinnot ja satunnaiset matkat sekä työt täyttävät suurimman osan arjestani. Kirjoittaminen on pöytälaatikkotasolla vähintäänkin mukavaa puuhaa, jolla voi purkaa omia ajatuksia sekä kertoa kokemuksista. Päiväkirja jatkuu ja opinnot jatkuu.