Siirry pääsisältöön

Juoksua ja itkua !

12.12.2012 minulla oli .. .. oli Se lääkärinkäynti, joka hieman hermostutti -- kai olin ollut liian itsekriittinen ja luulin, etten oo tehnyt tarpeeksi. Lääkäri kehui kuitenkin hyvää työtäni kuntoutuksen kanssa kun polvi on tukeva ja liikelaajuskin on loistava. Isosta laskusta huolimatta hyvä mieli jäi käynnistä :)

Sitten tuli joulu ja uusivuosi ja yritin juosta vähän enemmän ja tammikuun alussa se tapahtui. Juoksu tuntui lähes normaalilta, vaikkei siltä vieläkään edes näytä ja kävin 3 kertaa viikossa juoksentelemassa. Ekan kerran aikana meinasi tulla itku ja vähän ehkä tulikin tai sitten se oli se kova viima, joka ärsytti silmiäni.

Se tunne, kun otat ekoja askeleita -- se on jotain ihan mahtavaa ja parasta ikinä.

Elokuussa leikkauksen jälkeen mietin.. etten kävele enää koskaan normaalisti (olin optimisti sanan varsinaisessa merkityksessä)

Lokakuussa vieläkin onnuin, joten mietin, etten ikinä tuu juoksemaan enää .. (pessimismi paistaa läpi)

Marraskuussa .. raivostuin kun en päässyt lääkäriin sovittuna päivänä

Joulukuussa sain parhaan joululahjan, hyviä uutisia ! kaikki on fint.

Tammikuussa yritin juosta 3 kertaa viikossa.

Tällä hetkellä käyn salilla ja juoksemassa, mitä pystyn. Aikaani on nyt verottanut luottamustoimet ja reissut ulkomaille, mutta nyt helmikuussa saa enemmän taas keskittyä siihen ulkoilmaan. Juokseminen on ihanaa, nykyään.. ennen en hirveästi pitänyt kyseisestä aktiviteetista ellei siellä ollut jonkunlaista pyöreätä muotoa mukana.

I'm fine and I'll be back ;)

-- saa kysyä jotain, jos sinulla lukijana tulee jotain mieleen; olen ollut vähän kiireinen, niin on tämä blogin pitäminen jäänyt vähän taka-alalle, mutta kaikkea polveen liittyvää voin jakaa vapaasti --

PS. ihan turhaan olin joskus huolissaan arvesta (ajattelin et se ois iso ja ruma ja kaikkea, mutta onneksi olin väärässä :))

Tunnisteet:

Kommentit

Niinuli sanoi…
oisko jalasta nyt jotain kuvaa? tuliko sulla se siniseksi ja täytee mustelmia?
10. huhtikuuta 2013 klo 23.51
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

It will be alright.

Pelasin kerran jalkapalloa. Minulla oli vielä sinä aamuna kaikki hyvin. Lämmittelin lihakseni, kävin aamulenkillä.. Oli kesä.. Aurinko paistoi.  Oli yhdeksäs kesäkuuta ja vuosi oli 2012. Viikkoni kohokohta. Jalkapalloturnaus. Viisi peliä. Ensimmäinen peli alkoi, pari kosketusta , sain pallon ja olin juurikin syöttämässä sitä, polveni oli hieman koukussa, koholla, irti nurmesta. Vastustaja juoksi päin ja ihanku yli polven. Polveni vääntyi ulospäin, napsahti ja minä makasin nurmen pinnalla ja huusin kivusta. Huusin ja itkin, niinku en olisi ennen ikinä kipua kohdannutkaan. Kipu oli todella kova, ettei sitä olisi pystynyt edes millään kuvittelemaankaan.  Epäilin , että lumpio on mennyt pois paikoiltaan tai jotain muuta kamalaa. Nopeasti joukkueen valmentajat pelaajineen siirsivät minut kentän laidalle, rauhoittelivat, nostivat jalat koholle, laittoivat kaksi kylmäpussia molemmille puolille polvea ja siteen päälle, mikä pitelisi kylmäpussit paikoillaan. Si...
1 kommentti
surf away »

Menetys.(?)

Päässäni myllertää ja mieleni on sekava. Tuijotan vasenta nimetöntä ja sormusta, joka sieltä ei lähde pois millään ilveellä. Hän kaasuttelee pois elämästäni, muttei lopulliseksi. Hän ei ole vieläkään pystynyt sulkemaan minua pois enkä minä ole sulkenut häntä pois. Tarvitsen häntä yhtälailla kuten aamukahviani. En ole riippuvainen hänestä, koska pärjään vallan mainiosti hänen poissaollessaan, mutta kun hän on läsnä, vieressäni, kuuntelemassa niin minusta tuntuu niin naiiviltä, niin filosofiselta, niin ristiriitaiselta. Valitan ja hymyilen, vitsailen ja irvistelen, tuskailen ja haahuilen. Ihan hassua kun pitää toisen ihmisen läsnäolosta ja pitää hänen seurastaan, hänen puheista, ja kun hän on pois häntä ei kaipaakaan, koska hän unohtuu mielen sykeröihin. Yhtä suurta sokkeloa koko ihmisen aivotukset ja mietteet. Joskus tuumailen, että MIKSI ihmiset uskovat rakastavansa ja vielä jankkaavat niitä kolmea sanaa toiselleen niinkuin se olisi happea, jota ilman ei voi elää? Happikin loppuu jos...
12 kommenttia
surf away »

"Define perfect."

Praise women and don't judge them because of their looks only. They might look like nothing, but they might have the kindest heart and biggest compassion. Sometimes mass-production barbies can't understand it, and Christina Milian has a song called "Tell me what you see" and it talks about what you see and think of "a book by its cover". It applys in every prospect of your life. It really might be devastating when you don't get a promotion because you don't look like a plastic Barbara. If you don't have the "bawawaboom" sex appeal to men in a corporation where men have the power to choose then you (are screwed) will be left out. You will be an outsider. I wouldn't suggest to you to fit in. That's what everybody are doing - just fitting in. What's so extraordinary about that? I am also quite frustarated about everything "glamorous" in life. Maybe the stupidest thing was when Henna K. (from Big Brother) got...
7 kommenttia
surf away »