Siirry pääsisältöön

aamukahvilla




Odotan ihan älyttömästi, että alkaisi syksyllä jo nuo minun amk-opintoni! ..olen nyt keväällä käynyt avoimen yliopiston "Yrittäjyyden ulottovuudet" -kurssilla ja se oli hirveän kivaa ja antoista kurssi; oppii tosi paljon erilaisista yrityksistä, akateemisesta yrittäjyydestä ja siitä, että monilla yrittäjille on taustalla peruskoulutus. 

Haluaisin laittaa aivoja käyttöön ja haluaisin perustaa ehkä joskustulevaisuudessa oman firman..toimiala vielä tuntematon, mutta ainahan se voi olla "sekamultitavarapalveluyritys" -- tuottaa palveluja yksityisille ja yrityksille sekä tarjoo pullakahvit Annankatu 5:sessa. Kysytarjous - meininkillä!

Aamukahvilla..katselen ohikulkevia ihmisiä ja kovin näyttää kaikilla olevan kiire. Töihin? Kouluun? Kotiin? Vai onko se kiire vaan kiireen vuoksi, ei oikeastaan ole kiire, mutta halutaan näyttää kiireiseltä? Helsingissä on hauskaa, kun valtaosa ihmisistä näyttää juoksevan, tai kävelevät lähestulkoon sun yli tai tönivät kylkeen.

Parasta aamuissa on se, kun saa rauhassa lukea tietyn sanomalehden, joka tipahtaa joka aamu postiluukusta. Voi lukea mielipidepalstat, sarjakuvat, kotimaa-uutiset ja saa rauhassa vielä pohtia niitä asioita. Paljon on vääryyttä, mielipahaa, huonoja ihmisiä, mutta onhan täällä maailmassa myös hyviä ihmisiä, hyviä tekoja, hyvämielisyyttä. On omahyväisyyttä ja on töykeyttä, mutta on myös ymmärrystä ja avoimuutta. Kaikkea löytyy välin maan ja taivaan ja vaikka jokin päivä olisi huonompi, niin huomenna on taas uusi aamu, uusi alku, päivä murmelina tai sitten tekee jotain ihan eri tavalla.. ja nauttii, koska elämähän on ihanaa ;)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

It will be alright.

Pelasin kerran jalkapalloa. Minulla oli vielä sinä aamuna kaikki hyvin. Lämmittelin lihakseni, kävin aamulenkillä.. Oli kesä.. Aurinko paistoi.  Oli yhdeksäs kesäkuuta ja vuosi oli 2012. Viikkoni kohokohta. Jalkapalloturnaus. Viisi peliä. Ensimmäinen peli alkoi, pari kosketusta , sain pallon ja olin juurikin syöttämässä sitä, polveni oli hieman koukussa, koholla, irti nurmesta. Vastustaja juoksi päin ja ihanku yli polven. Polveni vääntyi ulospäin, napsahti ja minä makasin nurmen pinnalla ja huusin kivusta. Huusin ja itkin, niinku en olisi ennen ikinä kipua kohdannutkaan. Kipu oli todella kova, ettei sitä olisi pystynyt edes millään kuvittelemaankaan.  Epäilin , että lumpio on mennyt pois paikoiltaan tai jotain muuta kamalaa. Nopeasti joukkueen valmentajat pelaajineen siirsivät minut kentän laidalle, rauhoittelivat, nostivat jalat koholle, laittoivat kaksi kylmäpussia molemmille puolille polvea ja siteen päälle, mikä pitelisi kylmäpussit paikoillaan. Si...

"Define perfect."

Praise women and don't judge them because of their looks only. They might look like nothing, but they might have the kindest heart and biggest compassion. Sometimes mass-production barbies can't understand it, and Christina Milian has a song called "Tell me what you see" and it talks about what you see and think of "a book by its cover". It applys in every prospect of your life. It really might be devastating when you don't get a promotion because you don't look like a plastic Barbara. If you don't have the "bawawaboom" sex appeal to men in a corporation where men have the power to choose then you (are screwed) will be left out. You will be an outsider. I wouldn't suggest to you to fit in. That's what everybody are doing - just fitting in. What's so extraordinary about that? I am also quite frustarated about everything "glamorous" in life. Maybe the stupidest thing was when Henna K. (from Big Brother) got...

Menetys.(?)

Päässäni myllertää ja mieleni on sekava. Tuijotan vasenta nimetöntä ja sormusta, joka sieltä ei lähde pois millään ilveellä. Hän kaasuttelee pois elämästäni, muttei lopulliseksi. Hän ei ole vieläkään pystynyt sulkemaan minua pois enkä minä ole sulkenut häntä pois. Tarvitsen häntä yhtälailla kuten aamukahviani. En ole riippuvainen hänestä, koska pärjään vallan mainiosti hänen poissaollessaan, mutta kun hän on läsnä, vieressäni, kuuntelemassa niin minusta tuntuu niin naiiviltä, niin filosofiselta, niin ristiriitaiselta. Valitan ja hymyilen, vitsailen ja irvistelen, tuskailen ja haahuilen. Ihan hassua kun pitää toisen ihmisen läsnäolosta ja pitää hänen seurastaan, hänen puheista, ja kun hän on pois häntä ei kaipaakaan, koska hän unohtuu mielen sykeröihin. Yhtä suurta sokkeloa koko ihmisen aivotukset ja mietteet. Joskus tuumailen, että MIKSI ihmiset uskovat rakastavansa ja vielä jankkaavat niitä kolmea sanaa toiselleen niinkuin se olisi happea, jota ilman ei voi elää? Happikin loppuu jos...